Venäjä sanoi odottavansa Yhdysvalloilta lisätietoja Ukrainaan ehdotetusta aselevosta
Venäjä odottaa Yhdysvalloilta tarkempia tietoja Ukrainan sotaan ehdotetusta aselevosta, kertoo Kremlin edustaja Dmitri Peskov.
Peskovin mukaan Venäjä odottaa Yhdysvaltojen ulkoministerin Marco Rubion ja kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Michael Walzin olevan yhteydessä eilen Saudi-Arabiassa käytyjen neuvottelujen tuloksista.
– Menette asioiden edelle. Me olemme suunnitelleet yhteydenottoja amerikkalaisten kanssa tuleville päiville. Uskomme siihen, että niiden aikana saamme kaiken tiedon, Peskov sanoi toimittajille.
Peskovin mukaan on myös mahdollista, että aselevosta keskustellaan korkean tason puhelinkeskustelussa Yhdysvaltain ja Venäjän välillä.
Venäjä on aikaisemmin ilmoittanut, ettei se tule suostumaan aselepoon, koska se vain antaisi Ukrainalle aikaa joukkojen ja aseistuksen parantamiseen.
Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa runsaat kolme vuotta sitten.