Vanhanen kiittelee MT:ssä kansalaisia koronatilanteen hoidosta – “Ihmiset vakavoituivat ja kuuntelivat mitä ohjeita annettiin”

Koronakriisi

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mielestä Suomessa on hoidettu koronatilannetta mallikkaasti. Hän antaa kehuja hallituksen ja eduskunnan toimille, mutta myös jokaiselle suomalaiselle.

– Meillä ihmiset vakavoituivat ja kuuntelivat mitä ohjeita annettiin. Se oli ehdottomasti ratkaisevaa. Eikä meillä ollut nähtävillä sellaista protestiliikehdintää, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa, että tietoisesti toimitaan ohjeita vastaan, Vanhanen kuvaa Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa.

Vanhasen mukaan tärkeintä oli, ettei epidemia päässyt valtoimenaan leviämään.

– Tulevien sukupolvien elämä ei olisi parempaa, jos nyt olisi annettu epidemian mennä koko väestön läpi, hän pohtii.

Suurin osa koronatoimista onnistui hyvin, Vanhanen jatkaa.

Valtiovarainministeri pitää ylimitoitettuna puheita, että koronakriisin maksamisen jäisi valtavana taakkana tuleville sukupolville. Hän laskee, että koronakriisin lasku on 133 euroa vuodessa.

– En tiedä, riittääkö minulla laskukoneessa nollat, mutta jos lasken paljonko on 20 miljardia jaettuna ensin viidellä miljoonalla kansalaisella ja jaan sen vielä 30 vuodella, niin jää 133 euroa. Sukupolven ehkä rankimmasta yksittäisestä kriisistä, Vanhanen päättää.