Valtava maihinnousutukialus saapui Helsinkiin

Kotimaa

Yhdysvaltain laivaston maihinnousutukialus USS Kearsarge saapui vierailulle Helsingin Hernesaareen perjantaina aamulla. Alus viipyy satamassa maanantaihin saakka, minkä jälkeen se jatkaa matkaansa harjoittelemaan pohjoiselle Itämerelle ja Hangon seudulle yhdessä Merivoimien kanssa.

Aluksella ei järjestetä yleisöesittelyjä, ja laiturialueelle on perustettu vierailun ajaksi tilapäinen lentokieltoalue. Lennokkien ja dronejen lennättäminen lentokieltoalueella on kiellettyä.

Merivoimien tiedotteen mukaan Kearsarge on Wasp-luokkaan kuuluva 257-metrinen alus, jonka kyydissä on muun muassa helikoptereita ja pienempiä maihinnousualuksia.

Lisäksi mukana on myös noin 2  000 Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston sotilasta.