Uutissuomalainen: KRP:n päällikkö torjuisi järjestäytynyttä rikollisuutta erityislailla

Järjestäytynyt rikollisuus

Viranomaisten kykyä torjua järjestäytynyttä rikollisuutta voitaisiin tehostaa Suomessa erityislainsäädännöllä, ehdottaa keskusrikospoliisin (KRP) päällikkö Robin Lardot.

Lardot kertoo Uutissuomalaiselle, että tavoitteena olisi lisätä tietojenvaihtoa ja hallinnollista yhteistyötä eri viranomaisten välillä.

Tietojenvaihto olisi hänen mukaansa tärkeää esimerkiksi verottajan, lupaviranomaisten sekä kuntien välillä.

–  Jotta vakavan rikollisuuden hallinnollinen torjunta olisi tehokasta, viranomaisten pitäisi vaihtaa nykyistä enemmän tietoa keskenään. Tässä on tiettyjä juridisia haasteita, Lardot sanoo Uutissuomalaiselle.

Lisäksi Suomessa tulisi hänen mukaansa olla yhtenäinen kriteeristö järjestäytyneen rikollisuuden määritelmästä.

Myös eri viranomaisten riittäviä oikeuksia tehdä epääviä päätöksiä rikollisesta toiminnasta tulisi hänen mukaansa tarkastella.