Muistatko, mitkä junavuorot edelsivät nyt keskeytettyä Allegroa?

Liikenne

Ennen Allegroja Suomen ja Venäjän välillä liikennöivät Sibelius, Repin ja Tolstoi -nimiset junavuorot.

VR:n Venäjän-liikenteen johtaja Viktoria Hurri kertoo, että perinteisten junien tilalle haluttiin nopeampi ja modernimpi yhteys.

–  Aiemmin sekä Suomen että Venäjän rautatieoperaattorit liikennöivät eri junilla. Sibelius oli VR:n junavuoro Helsingistä Pietariin, Hurri sanoo.

–  Juna oli suomalaista IC-kalustoa, jota oli hieman muokattu Venäjän liikennettä varten.

Repin ja Tolstoi – Moskovan yöjuna – puolestaan olivat Venäjän rautatieyhtiön kalustoa. Vuonna 2006 VR ja Venäjän rautatieyhtiö RZD perustivat Karelian Trains -nimisen yhtiön, joka hankki omistukseensa neljä uutta Allegro-junaa.

Allegrot olivat aiempia junia nopeampia, minkä lisäksi matkustuskokemus muuttui myös sujuvamman rajanylityksen ansiosta.

–  Allegroissa raja- ja tullitarkastukset hoidetaan liikkuvassa junassa. Matkustajien ei tarvitse poistua tarkastusten ajaksi junasta mihinkään, vaan he voivat istua omilla paikoillaan, Hurri selittää.

Käytäntö vaati lakimuutoksia Venäjällä.

Lisäksi sekä Suomen että Venäjän rataverkkoa piti muokata lakimuutoksilla sopivaksi, jotta tavallista nopeammilla Allegro-junilla pystyttiin ylipäätään liikkumaan. Allegrojen matkustusnopeus on Hurrin mukaan 220 kilometriä tunnissa. Matka Helsingin ja Pietarin välillä taittuu kolmessa ja puolessa tunnissa.

Hurrin mukaan Allegro-yhteys on ollut varsin suosittu. Huippuvuosi oli 2019, jolloin Allegroilla matkusti Helsingin ja Pietarin välillä noin puoli miljoonaa matkustajaa.

VR on päättänyt keskeyttää Allegro-junan liikenteen toistaiseksi maanantaista alkaen.

Omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen (sd.) mukaan Allegron liikennöinti ei ole enää tarkoituksenmukaista Ukrainan sodan takia.