Työllisyysaste junnaa paikallaan, työllisten määrä jopa väheni

Talous

Työllisyyden parantuminen on käytännössä pysähtynyt alkuvuoden aikana, ilmenee Tilastokeskuksen tiistaina kertomista tiedoista.

Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistettu trendi oli heinäkuussa 72,4 prosenttia.

Lukema on junnannut paikallaan koko alkuvuoden ajan.

Työllisiä oli heinäkuussa 3 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Ero ei ole suuri, sillä työllisiä on yli 2,6 miljoonaa. Silti suunta oli ennemmin alas- kuin ylöspäin.

Danske Bankin ekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan heinäkuun lukemat olivat ”juuri niin vaisut kuin osattiin pelätä”.

Tiistaina julkaistut työllisyysluvut ovat viimeiset ennen syyskuussa pidettävää hallituksen budjettiriihtä.

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin vuoteen 2023 mennessä.