Tutkimus: Kyy huijaa saalistajaa sahalaidalla

Luonto

Kyykäärmeen sahalaitakuvio tarjoaa kyylle suojan saalistustilanteissa eri tavoilla, selvisi Jyväskylän yliopiston tekemässä tutkimuksessa.

Tutkimuksen mukaan sahalaitakuvio tekee käärmeestä hankalammin havaittavan, mutta havaituksi tullessaan kyyn helposti tunnistettava kuviointi varoittaa saalistajaa kyyn myrkyllisyydestä.

Mikäli saalistaja kyyn havaittuaan ja tunnistettuaan päättää kuitenkin hyökätä, sahalaitakuvio voi auttaa kyytä pakenemaan: kuviointi aiheuttaa kyyn paetessa visuaalisen illuusion, joka vaikeuttaa saalistajaa hahmottamaan liikkeen suuntaa ja nopeutta.

Tutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa kontrolloidussa koeasetelmassa, että sahalaitakuvio heikentää kyiden havaittavuutta. Tutkijat asettelivat keinotekoisia käärmeitä polun varteen ja havainnoimme, kuinka usein ohikulkevat ihmiset havaitsivat ne.

– Sahalaitakuvioiset käärmemallit havaittiin harvemmin kuin yksiväriset, kuviottomat käärmeet. Tämä on ensimmäinen kontrolloitu osoitus siitä, että kyykäärmeiden sahalaitakuvio tarjoaa niille suojaa saalistustavastaan heikentämällä niiden havaittavuutta, sanoo tutkijatohtori Janne Valkonen Jyväskylän yliopiston tiedotteessa.

Vaikka kyy tulisikin havaituksi, helposti tunnistettava sahalaitakuvio voi tarjota kyylle suojaa tekemällä siitä vieläkin näkyvämmän.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että tämä helposti tunnistettava kuvio varoittaa saalistajia kyyn myrkyllisyydestä.

Tutkimuksen merkittävin havainto liittyy sahalaitakuvion luomaan illuusioon.

– Pakenevan kyyn sahalaitakuvion nopea liike voi luoda illuusion yhtenäisestä raidasta, joka syntyy kun katsoja havaitsee nopean sarjan peräkkäin välkkyviä kuvia kyyn sahalaitakuviosta, Valkonen sanoo.

Tutkijaryhmän mittausten perusteella kyy pystyy sahalaitakuviolla hämäämään optisesti nisäkäspedon silmää. Tarkkasilmäisemmille petolinnuoille temppu ei kuitenkaan toimi.