Tutkimus: Jääkiekon pelaaminen ammattilaistasolla altistaa tälle aivosairaudelle
Jääkiekkoa pitkään pelanneiden aivoissa on runsaasti merkkejä kroonisesta traumaattisesta enkefalopatiasta, joka on toistuvien päävammojen aiheuttama aivosairaus.
Asiasta kertoo lääkäriseura Duodecim. Artikkelissa sanotaan, että sairaus näkyy etenkin pitkään ammattilaistasolla jääkiekkoa pelanneiden aivoissa.
CTE voi aiheuttaa monenlaisia mieliala- ja käytösoireita sekä kognitiivisia vaikeuksia ja pahimmillaan dementiaa.
Artikkelin mukaan krooninen traumaattinen enkefalopatia eli CTE on tyypillinen löydös amerikkalaista jalkapalloa tai rugbya ammattilaistasolla pelanneilla. Jääkiekkoilijoiden kohdalla sen ilmaantuvuutta on tutkittu vähemmän.
Tuoreet tutkimustulokset perustuvat 77 miespuolisen jääkiekkoilijan aivotutkimuksiin. Miehet olivat kuolleet keskimäärin 51-vuotiaina ja lahjoittaneet aivonsa tutkimukselle. CTE todettiin 42 yksilöllä.
Tulosten mukaan CTE oli käytännössä kaikilla jääkiekkoa ammattilaistasolla pelanneista.
Tutkimuksen mukaan CTE:n todennäköisyys suureni tasaisesti sitä mukaa mitä pidempään jääkiekkoa oli pelannut.
Alle 13 vuotta pelanneilla CTE löytyi 20 prosentilla. Yli 20 vuotta pelanneilla se oli jopa 96 prosentilla.
– Havainnot osoittavat CTE:n hyvin yleiseksi myös ammattilaisjääkiekkoilijoiden parissa. Päävammojen ehkäisy voisi muuttaa tilannetta etenkin, jos toimiin ryhdyttäisiin jo junioritasolla, Duodecimin artikkelissa sanotaan.