Tutkija: Euroopan johtajilla on kiusaus ryhtyä mielistelykilpailuun Trumpin edessä – "Ei toiminut ensimmäiselläkään kaudella"
Euroopan valtioiden johtajilla on edessä vaikea pohdinta transatlanttisissa suhteissa: miten hoitaa vuorovaikutus kahdenvälisiä suhteita suosivan presidentti Donald Trumpin kanssa rikkomatta samalla yhteistä eurooppalaista rintamaa – tai sitä, mitä siitä on jäljellä niin EU:n kuin Naton puitteissa.
Eurooppalaisilta johtajilta lähti jo keskiviikkona varsin imartelevia onnitteluviestejä Yhdysvaltojen presidentinvaalit voittaneelle Trumpille. Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Ville Sinkkosen mukaan Euroopassa tarvittaisiin nyt selkärankaa torjua kiusaus ryhtymisestä mielistelykilpailuun.
– Kun ei se toiminut silloin ensimmäiselläkään virkakaudella, Sinkkonen perustelee.
Hänen mukaansa houkutus keskittymisestä kahdenvälisiin suhteisiin on hyvin ymmärrettävä, koska jokainen johtaja ajattelee ensi sijassa oman valtionsa etua.
Euroopan ja Trumpin johtaman Yhdysvaltojen strategiset sekä taloudelliset intressit ovat kuitenkin sen verran erilaiset, että suhdepeliä pitäisi pystyä Sinkkosen mukaan pelaamaan myös joukkueena eikä vain sooloillen.
Trump ei vaikuttanut ensimmäisellä virkakaudellaan sisäistäneen sitä, että Yhdysvaltojen mahtiasema perustuu huomattavalta osalta maan liittolaisuussuhteisiin.
Sinkkonen ei usko, että Valkoiseen taloon paluun tekevän miehen näkemykset olisivat neljässä vuodessa muuttuneet.
– Kysymys on enemmän siitä, onko hänellä sellaisia ihmisiä ympärillä, jotka kykenevät selittämään Trumpille, että esimerkiksi Kiinan takia on tosi huono idea romuttaa liittolaisuuksien kokonaisuutta, Sinkkonen sanoo.
Tutkija Minna Ålander Ulkopoliittisesta instituutista toivoo, että Suomessa koordinoitaisiin muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa yhteistä linjaa suhtautumisessa Trumpiin – sen sijaan, että lähdettäisiin keskinäiseen ”kauneuskilpailuun”.
– Koska siitä ei loppujen lopuksi luultavasti hirveästi hyödy kukaan. Pohjoismaat ja Baltian maat ovat kuitenkin suhteellisen pieniä tekijöitä, Ålander muistuttaa.
Hänen mukaansa uusi tilanne edellyttää ehdottomasti myös sitä, että Euroopassa järjestettäisiin alueen suurten maiden kesken strategiakokous tilanteesta.
– Eikä se ei voi olla pelkästään Saksa ja Ranska, vaan myös Britannian ja Puolan pitäisi olla mukana, Ålander sanoo.
Sitten edessä onkin vaikea kysymys siitä, kuka tästä ryhmästä haluaisi tai kykenisi ottamaan tarvittavaa johtajuutta asiassa. Saksan liittokansleri Olaf Scholz on keskellä akuuttia hallituskriisiä, eikä Ranskan presidentin Emmanuel Macroninkaan sisäpoliittinen asema ole järin vahva.
– Enkä tiedä, mitä kaikkea pitäisi mennä pieleen, että Britannia lähtisi irrottautumaan kahdenvälisestä erityissuhteestaan Yhdysvaltoihin, Ålander pohtii.
Hänen mukaansa näkemysten yhteensovittaminen koko Euroopan tai EU:n tasolla voikin olla liian vaikeaa. Sen sijaan voi olla mielekkäämpää yrittää muodostaa suppeampia samanmielisten ryhmiä, kuten juuri esimerkiksi Baltian ja Pohjoismaiden sekä Puolan kesken.
– Kysymys näille pienemmille maille on, että olemmeko valmiita sitten omin nokkinemme esimerkiksi pitämään yllä tukea Ukrainalle. Varmasti olemme, mutta mihin se sitten riittää, Ålander kysyy.
Ålander arvioi Naton uudella pääsihteerillä Mark Ruttella riittävän transatlanttisissa suhteissa työsarkaa tilanteessa, jossa EU:lla ei ole vielä uutta komissiota eikä suhtautuminen Yhdysvaltoihin ole EU:ssa välttämättä muutenkaan järin rakentava orastavan kauppasodan oloissa.
Sinkkosen mukaan Trump ottaa varmasti täyden kunnian Nato-liittolaisten aiempaa korkeammista puolustusmenoista ja vaatii myös lisää, mikä on sinänsä ihan hyvä asia.
Toisaalta Trumpin toimet kauppapolitiikassa voivat johtaa siihen, että talouskasvu Euroopassa heikkenee. Silloin edessä voi olla laajempi yhteiskunnallinen keskustelu siitä, investoidaanko esimerkiksi terveydenhoitoon vai puolustukseen.
– Suomessa ja Puolassa investoidaan varmasti puolustukseen, mutta mitä tehdään vaikkapa Etelä-Euroopassa, Sinkkonen pohtii.
Sinkkosen mukaan Trump tuskin lepäilee laakereillaan siirtymäkauden aikana, vaan ulkopoliittisia avauksia lienee luvassa jo ennen virkavalan vannomista tammikuussa.
Joukossa lienee yritys lunastaa lupaus pikaisesta rauhasta Ukrainaan, todennäköisesti jäädyttämällä sotatoimet sekä pakottamalla Ukraina ja Venäjä tavalla tai toisella neuvottelupöytään.
Jos molemmat osapuolet siihen suostuvat, on Euroopalla Sinkkosen mukaan edessään pohdinta toimimisesta siten, että lopputulos saadaan Ukrainan kannalta mahdollisimman edulliseksi.
– En keksi, miten me (Eurooppa) voisimme muuten toimia kuin pelaamalla sitä (Trumpin) peliä ja katsomalla, mihin se johtaa, Sinkkonen sanoo.
Entäpä jos Venäjän presidentti Vladimir Putin jatkaakin myöhemmin sotaa ja pettää jälleen kerran lupauksensa – mutta tällä kertaa merkittävää ulkopoliittista saavutusta jo juhlineelle Donald Trumpille?
– Vaihteluväli (vastatoimissa) on massiivinen. Trump voi toimia todella odottamattomalla tavalla ja esimerkiksi eskaloida tilanteen nopeasti. Toisaalta aiemman virkakauden perusteella hän ei ole järin halukas käyttämään sotilaallista voimaa, Sinkkonen pohtii.
Hänen mukaansa petetyksi tullut Trump voisi kuitenkin antaa Ukrainalle enemmän aseita kuin presidentti Joe Biden tai luvan iskeä niillä myös Venäjän alueelle.