Trump: Gazan suunnitelma pitää
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan aselepo Gazassa on edelleen voimassa Israelin tekemistä iskuista huolimatta.
Israel teki iskuja Gazaan sunnuntaina sen jälkeen, kun se oli syyttänyt äärijärjestö Hamasia aseleposopimuksen rikkomisesta. Gazan väestönsuojeluviraston mukaan Israelin ilmaiskuissa kuoli sunnuntaina lähes 50 ihmistä eri puolilla Gazan kaistaa.
Trump vastasi toimittajien kysymyksiin asiasta paikallista aikaa sunnuntaina. Hän antoi myös ymmärtää, ettei Hamasin johto ollut osallisena väitettyihin rikkomuksiin, vaan syytti niistä ”joitain kapinallisia alueella”.
– Haluamme varmistaa, että asiat Hamasin kanssa sujuvat hyvin rauhallisesti. Ne hoidetaan tiukasti, mutta asianmukaisesti, Trump sanoi.
Israelin asevoimat sanoi sunnuntaina jatkavansa aseleposopimuksen täytäntöönpanoa Gazassa. Myös Hamas on sanonut olevansa sitoutunut aselepoon.
Israel ilmoitti sunnuntaina keskeyttävänsä avustuskuljetusten pääsyn Gazaan toistaiseksi. Keskeyttämispäätös on Israelin mukaan niin ikään seurausta Hamasin aseleporikkomuksista.