Trump lupailee: Ukrainan mineraalisopimus allekirjoitetaan viikon päästä
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan Yhdysvaltain ja Ukrainan välinen mineraalisopimus tultaneen allekirjoittamaan tulevana torstaina.
– Meillä on mineraalisopimus, joka luullakseni tullaan allekirjoittamaan torstaina, ensi torstaina. Pian. Ja uskon heidän pitävän kiinni sopimuksesta. Saamme nähdä, mutta meillä on sopimus tästä, Trump sanoi.
Sopimuksen allekirjoittaminen oli lähellä jo helmikuussa, mutta tuolloin Trumpin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin tapaaminen Valkoisessa talossa päättyi riitelyyn.
Trump sanoi myös, ettei hän pidä Zelenskyiä ”vastuullisena” Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan. Kritiikkiään Ukrainan presidenttiä kohtaan hän ei silti lopettanut.
– En pidä Zelenskyiä vastuussa, mutta en ole myöskään erityisen innoissani siitä, että sota alkoi. En syytä häntä, mutta ajan takaa sitä, että hän ei ole tehnyt parasta työtä. En ole suuri fani, presidentti kuittasi.
Trump otti kantaa myös Iraniin todeten, ettei hänellä ole kiirettä ryhtyä sotilastoimiin maata vastaan.
Presidentti on aiemmin todennut, että sotilastoimet olisivat mahdollisia, jos sopimusta Iranin ydinohjelmasta ei saada aikaiseksi. Hän on myös todennut, että Israel tulisi tällöin olemaan mukana sotilastoimissa, ja mahdollisesti jopa johtamaan niitä.
– Ei minulla ole kiirettä, koska ajattelen, että Iranilla on mahdollisuus olla hieno maan. Se on ensimmäinen vaihtoehtoni. Jos on toinen vaihtoehto, se olisi uskoakseni hyvin paha Iranille. Uskoakseni Iran haluaa puhua. Toivon, että he haluavat puhua.