Trump lähetti Los Angelesin kaduille kansalliskaartin – mutta mikä elokuvistakin tuttu instituutio oikeastaan on?
USA:n kansalliskaarti on tuttu suomalaisillekin lukuista amerikkalaisista elokuvista, joissa se saapuu selvittelemään milloin minnekin syntynyttä hämminkiä tai kahakkaa.
Viime viikonloppuna instituutiota käytettiin kuitenkin erittäin poikkeuksellisella tavalla, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lähetti sen taltuttamaan Kaliforniassa maahanmuuttajien karkotuksista ja pidätyksistä leimahtaneita mielenosoituksia mielenosoituksia – ilman osavaltion kuvernöörin pyyntöä tai myötävaikutusta.
Trumpin menettely oli hyvin poikkeuksellinen. Presidentit ja kuvernöörit ovat kuitenkin joissakin tapauksissa ottaneet yhteen kotimaisesta lainvalvontatehtävästä, erityisesti levottomuuksien aikana.
Vaikka kuvernöörit voivat kutsua kansalliskaartin jäseniä toimimaan väliaikaisina lainvalvojina, presidentit eivät voi tehdä niin normaaleissa olosuhteissa.
Vaikka liittovaltion asevoimien käyttöä kotimaassa rajoittava niin sanottu Posse Comitatus Act periaatteessa kieltää presidenttiä käyttämästä armeijaa tähän, presidentit voivat kuitenkin kiertää sitä vetoamalla kapinalakiin.
Esimerkiksi presidentti Dwight D. Eisenhower käytti lakia toteuttaakseen osavaltion koulujen rotuerottelun purkamisen sen jälkeen, kun kuvernööri kieltäytyi noudattamasta korkeimman oikeuden päätöstä. Presidentti John F. Kennedy teki saman Alabamassa ja Mississippissä.
Hurrikaani Katrinan jälkimainingeissa vuonna 2005 presidentti George W. Bush kieltäytyi ottamasta Louisianan kansalliskaartia hallintaansa kuvernööri Kathleen Blancon vastustuksesta.
Kuvernöörit ovat myös toisinaan pyytäneet liittovaltiota ottamaan kansalliskaartiyksiköidensä hallinnan, kuten Kalifornian kuvernööri Pete Wilson teki Los Angelesin mellakoiden aikana vuonna 1992.
Osavaltioiden kuvernöörit voivat käyttää kansalliskaartia lainvalvontatarkoituksiin. Monet osavaltiot aktivoivat kansalliskaartinsa vastauksena historiallisiin rasismin vastaisiin mielenosoituksiin eri puolilla Yhdysvaltoja sen jälkeen, kun Minneapolisin poliisi tappoi George Floydin toukokuussa 2020.
Tammikuussa 2021 Washingtonin kansalliskaarti lähetettiin vastauksena presidentti Donald Trumpia tukevan väkijoukon hyökkäykseen Yhdysvaltain kongressitaloon.
Kansalliskaartin juuret ovat Amerikan siirtokuntien 1600-luvulla perustamissa miliiseissä. Osavaltioiden miliisit säilyivät Yhdysvaltojen perustamisen jälkeen, mutta kehittyivät nykyiseen muotoonsa vasta 1900-luvulla.
Yli 430 000 siviilisotilaasta koostuva kansalliskaarti on olennainen osa Yhdysvaltain asevoimia. Kaarti toimii 50 osavaltiossa, Washington D.C.ssä ja kolmessa Yhdysvaltojen territoriossa eli Guamilla, Puerto Ricossa ja Neitsytsaarilla.
Kaarti toimii sekä osavaltioiden että liittovaltion alaisuudessa. Sitä on pyydetty viime vuosina hätiin muun muassa luonnonkatastrofeihin, covid-19-pandemian, rasismin vastaisten mielenosoituksiin ja rajaturvallisuusongelmien yhteydessä.
Kansalliskaartista on tullut myös yhä olennaisempi osa Yhdysvaltain kansainvälisiä sotilasoperaatioita. Erityisesti ilmavoimien kansalliskaarti on suorittanut sotilastiedusteluanalyysiä myös Ukrainassa ja Lähi-idässä.
Kansalliskaarti kutsutaan yleensä vastaamaan osavaltiotason hätätilanteisiin, kuten luonnonkatastrofeihin. Useimpien muiden maiden asevoimista poiketen se voi toimia myös kotimaisessa lainvalvonnassa. Lisäksi presidentti voi lähettää kansalliskaartin ulkomaantehtäviin.
Monet kansalliskaartin jäsenet palvelevat osa-aikaisesti samalla, kun he työskentelevät siviilissä tai käyvät koulua. Kansalliskaartin jäsenet sitoutuvat yhteen viikonlopun koulutusjaksoon kuukaudessa ja vähintään muutaman viikon palvelukseen vuodessa. Useimmat jäsenet palvelevat asuinosavaltioissaan.
Kansalliskaartissa palvelevat saavat monenlaisia etuja vastineeksi osa-aikaisesta palveluksestaan. Yli 20 vuotta palvelleet saavat täyden armeijan eläkkeen. Muita etuuksia ovat muun muassa avustus korkea- tai ammattikouluopinnoissa, mikä voi kattaa jopa sata prosenttia opintojen kustannuksista
Yhdysvaltain kansalliskaartin organisaatio koostuu kahdesta osasta: armeijan kansalliskaartista ja ilmavoimien kansalliskaartista. Ne molemmat luetaan Yhdysvaltain armeijan reserviin, mutta erillään armeijan ja ilmavoimien reserveistä.
Kansalliskaartia valvoo liittovaltion tasolla kansalliskaartin toimisto, jonka johtaja on neljän tähden kenraali ja armeijan ylimmän neuvoa-antavan elimen, Joint Chiefs of Staffsin, jäsen.
Useimmiten kansalliskaartit toimivat osavaltioidensa tai territorioidensa kuvernöörien komennossa. Presidentit voivat tietyissä tapauksissa kuitenkin ottaa kansalliskaartin käskyvaltaansa.
Presidentit ovat kutsuneet kansalliskaartin yksiköitä liittovaltion palvelukseen muun muassa hurrikaanien ja maastopalojen yhteydessä. Kaartia on tarvittu myös avustamaan Yhdysvaltojen sotilasoperaatioita Afganistanissa ja Irakissa.
Kansalliskaarti on myös osa Yhdysvaltojen monimutkaista ja monialaista rajaturvallisuuskoneistoa. Jotkut Meksikon vastaiselle rajalle sijoitetuista joukoista ovat liittovaltion tehtävissä presidentin johdolla, toisia taas johtavat osavaltiot. Toisinaan rajan ulkopuolisetkin osavaltiot, kuten Florida ja Etelä-Dakota, ovat lähettäneet omat kansalliskaartinsa rajalle, mutta pääosin hallinnollisiin tehtäviin.
Kansalliskaartin kumppanuusohjelmalla SPP:llä on kumppanuuksia sadan kumppanimaan kanssa ympäri maailmaa. Esimerkiksi Kalifornian ilmavoimien kansalliskaartin kumppanuus Ukrainan kanssa osoittautui ratkaisevaksi Venäjän hyökkäyksen alkuvaiheessa.
Myös Suomi teki toukokuussa 2024 aiesopimuksen liittymisestä Yhdysvaltojen kansalliskaartin yhteistyöohjelmaan. Suomen osavaltiokumppani on Virginia, jonka kansalliskaartin vahvuus on noin 8 500 henkilöä. Yhteistyötä tehdään ensisijaisesti maavoimien, ilmavoimien ja kybertoimialan osalla.