THL:n suositus välttää matkustamista ei aiheuttanut peruutuspiikkiä Lapin-matkoihin – “Aika moni on ollut lähes laukut pakattuna lähdössä etelästä“

Matkailu

Koronavirustilanteen huononeminen Uudellamaalla ei ole aiheuttanut suurta perumispiikkiä Lappiin suuntautuviin talvilomamatkoihin, kertovat Pohjois-Suomessa majoituspalveluja pyörittävät yritykset.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suositti torstaina, että Hus-alueen asukkaat välttäisivät matkustamista muualle Suomeen kolmen viikon ajan. Suositus tuli aivan Etelä-Suomen vilkkaimman talvilomasesongin kynnyksellä.

–  Toki nämä tämän viikon uutisoinnit ja suositukset ovat aiheuttaneet asiakkaissa epävarmuutta, mutta aika moni on ollut lähes laukut pakattuna lähdössä etelästä. Mitään massiivisia muutoksia ei ole tullut, sanoo Holiday Clubin toimitusjohtaja Maisa Romanainen.

Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta, Visit Levin toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari ja Sokos Hotelsin markkinointi- ja viestintäjohtaja Outi Vitie kertovat, että torstainen informaatio ei ole näkynyt yritysten varaustilanteessa.

–  Kyllä peruutuksia on tullut, mutta niitä on tullut pitkin koko sesongin. Samaan aikaan kun tulee peruutuksia, tulee uusia varauksia. Ei tästä pysty mitään erikoista trendiä päättelemään, Kivisaari kertoo.

–  Muutamia yksittäisiä peruutuksia on tullut, mutta varausten määrä ei ole näinä päivinä vähentynyt, Vitie kertoo.

Varaustilanteessa ollaan koronan takia kokonaisuudessaan jäljessä viime vuoden vastaavasta ajasta. Tilanne monissa yrityksissä on kuitenkin kaksijakoinen: lomahuoneistoissa ja mökeissä varausaste on lähellä normaalia, kun taas hotellihuoneiden kysyntä on selvästi normaalitilannetta hiljaisempaa.

Korona-ajan erityispiirteet ovat osaltaan lisänneet lomahuoneistojen arvostusta.

–  Tähän aikaan matkustetaan enemmän perheissä ja haetaan isompaa majoitusyksikköä. Mutta totta kai myös epidemiatilanne vaikuttaa siihen, että esimerkiksi oma ruuanlaittomahdollisuus kiinnostaa, Lapland Hotelsin Vuorentausta sanoo.

Lapland Hotelsilla varaustilanne on ensi viikolla normaaliin aikaan verrattuna heikompi, kun kansainvälinen matkailu puuttuu, mutta vastaavasti kotimaisia matkailijoita on liikkeellä enemmän kuin normaalisti tähän aikaan.

Holiday Clubilla Pohjois-Suomen hotelleissa varausaste on noin 60 prosenttia normaalitilanteesta. Kansainvälisten turistien puuttuminen näkyy lähinnä Saariselällä, kun taas Rukalla ja Vuokatissa valtaosa matkailijoista on tavallisestikin kotimaisia.

– Loma-asunnoissa ja mökeissä on jopa normaaliin hiihtolomaviikkoon verrattuna oikein hyvä tilanne, Romanainen kertoo.

Levillä lomahuoneistojen varausaste on ensi viikolle yli 95 prosenttia ja seuraaville viikoille 70–85 prosentin luokkaa. Hotelleissa taas on reilusti tilaa.

Yritykset painottavat sitä, että matkailijat käyttäytyisivät vastuullisesti.

–  Meillä on hyvät terveysturvallisen matkailun ohjeet olemassa, ja niitä noudattamalla varmasti pystymme minimoimaan ihmisten liikkumiseen liittyviä riskejä, Vuorentausta sanoo.

Yrittäjät kokevat, että matkailijat ovat oppineet noudattamaan turvallisuusohjeita hyvin. Levin Kivisaari muistuttaa, että joulu ja uusivuosi sujuivat hyvin.

–  Meillähän oli jouluna myöskin tunturi täynnä, ja silloin ei päässyt tartuntaryppäitä muodostumaan. Täällä alueen yrittäjät kokevat, että nyt tilanteeseen on tartuttu vielä paremmin kuin jouluna ja uutenavuotena, Kivisaari kertoo.

Levin yrittäjät julkaisivat perjantaina vetoomuksen, että ihmiset toimisivat terveysturvallisuusohjeiden mukaisesti.

–  Meillä on tehty kaikki mahdolliset toimet niin ravintoloissa kuin rinneyhtiön toimesta hisseillä kuin yrityksissä muutenkin, kaupat ja apteekit mukaan lukien. Olemme esittäneet vetoomuksia asiakkaille, että meille ei tulla sairaana ja että pysyttäisiin Levin-matkan ajan matkustajaryhmittäin niissä omissa matkustuskuplissa. Tämä vaatii nyt yhteispeliä meiltä ja asiakkailta.