The Times: Tätä USA:n suorituskykyä "halukkaiden koalitio" ei voi korvata
Britanniassa toivotaan, että Yhdysvallat mahdollistaisi tulitauon monitoroimalla Itä-Ukrainan etulinjaa lennokeillaan ja satelliiteillaan, The Times -lehden lähteet kertovat.
Pääministeri Keir Starmer on todennut, että Yhdysvaltain turvatakuut ovat välttämättömät rauhanturvaoperaation onnistumiseksi. Stermerin kerrotaan tehneen paljon töitä, jotta Yhdysvaltain tiedustelukoneisto voitaisiin valjastaa osaksi hanketta.
Starmer isännöi ensi torstaina niiden maiden kokousta, jotka ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua turvaamaan tulitaukoa Ukrainassa. Kokouksessa on määrä keskustella siitä, kuinka jopa 30 000 kansainvälistä rauhanturvaajaa voitaisiin lähettää Ukrainaan. EU:n ulkopoliittinen edustaja Kaja Kallas vierailee Lontoossa jo tiistaina.
The Timesin mukaan niin sanotussa ”halukkaiden maiden koalitiossa” katsotaan, että Yhdysvaltain droonit ja satelliitit olisi saatava valvomaan ei-kenenkään-maata Ukrainan ja Venäjän rintamalinjojen välissä.
Yhdysvalloilla on 247 sotilaalliseen käyttöön tarkoitettua satelliittia sekä tuhansia kaupallisia satelliitteja, joiden avulla se saa taistelukentältä ylivoimaisesti enemmän tietoa kuin Euroopan maat.
Starmer totesi viime lauantaina noin 25 maailman johtajan virtuaalikokouksessa, että heidän on oltava valmiita puolustamaan Ukrainaa koskevaa rauhansopimusta itse kehottaen heitä jatkamaan Venäjän painostusta.
Britannian pääministerin mukaan kokoukseen osallistuneet maat keräävät nyt sotilaallista ja poliittista liikevoimaa. Starmerin mukaan tärkeää olisi päästä sopuun siitä, miten Ukrainalle voitaisiin järjestää turvatakuut taisteluiden päätyttyä.