Tarkkana puhelimen kanssa – näin ihmisiltä huijataan rahaa
Teleoperaattori DNA esti jopa 30 miljoonaa huijauspuhelua vuosina 2021–2024. Yhtiö esti myös viisi miljoonaa huijaustekstiviestiä viimeisen puolentoista vuoden aikana.
Koska huijauspuheluiden määrää on saatu rajoitettua, käyttävät huijarit entistä enemmän tekstiviestejä, joissa käytetään huijauslinkkejä tai huijareiden hallussa olevien liittymien numeroita.
DNA muistuttaa, että organisaatiot voivat suojata tekstiviestien lähettäjätunnukset rekisteröimällä ne Traficomin SMS Sender ID -palveluun.
Teknologiakehitys on auttanut myös huijareita, ja huijauksia tehdään entistä enemmän. Samalla niiden tunnistaminen on tullut vaikeammaksi.
– Kun huijaukset karsitaan joltain reitiltä, etsivät huijarit uuden, DNA:n petostentorjuntapäällikkö Ilkka Tuominen sanoo tiedotteessa.
– Huijausyritykset ovat niin tuottoisia, että niistä on valitettavasti mahdotonta päästä kokonaan eroon. Huijaaminen on kansainvälistä bisnestä, ja huijaukset kohdistuvat sinne, missä ne ovat tuottoisimpia, hän jatkaa.
Tuominen nostaa esiin toimitusjohtaja- ja sijoitushuijaukset, joissa rikolliset esiintyvät yrityksen edustajina ja yrittävät painostaa työntekijöitä tekemään maksusuorituksia.
– Yritysten on hyvä valmistaa henkilöstöään tällaisiinkin tilanteisiin, Tuominen sanoo.
Myös pankkitunnusten käyttö eri palveluissa voi altistaa yrityksen tiedot vuotamiselle, erityisesti jos työntekijät epähuomiossa tunnistautuvat huijaussivustoille.
– Vaikka luulet tekeväsi vasta tunnistautumista jonkun muun palvelun käyttöön, on huijari pankkitunnuksesi saadessaan jo puolimatkassa pankkiin, jos tunnistaudut huijarin sivustolla. Siksi kannustamme käyttämään Mobiilivarmennetta muualle kuin pankkipalveluihin tunnistautuessa. Olisi hyvä, että jokaisella olisi käytössään kaksi erilaista tunnistautumistapaa, Tuominen ohjeistaa.
Huijarit hyödyntävät pinnalla olevia ilmiöitä, kuten veronpalautuspäiviä, alennusmyyntejä tai vaikkapa lähestyvää ystävänpäivää.
DNA:n petostentorjuntapäällikkö Ilkka Tuominen
Erilaiset huijaustekniikat kannattaa tiedostaa ja suhtautua saapuviin viesteihin terveen kriittisesti.
Huijarit personoivat yhteydenottojaan ja muokkaavat huijausten sisältöä eri sesonkien ja juhlapäivien mukaan, joten valppaus on välttämätöntä.
– Salasanoja tai pankkitunnuksia ei koskaan saa antaa eteenpäin, ja viestien lähettäjät ja linkit on syytä tarkistaa ennen klikkaamista. On myös hyvä muistaa, että huijarit hyödyntävät pinnalla olevia ilmiöitä, kuten veronpalautuspäiviä, alennusmyyntejä tai vaikkapa lähestyvää ystävänpäivää, Tuominen kertoo.
Lahjasesonkien verkkokauppa- ja pakettiliikenne aktivoi aina myös huijarit, jotka yrittävät mukailla rekisteröityjä tekstiviestien lähettäjätunnuksia monin tavoin muun muassa välilyönnein tai pieniä ja isoja kirjaimia hyödyntämällä. Tarkkuus on siis välttämätöntä.
– Oikeissa lähettäjätunnuksissa ei ole kirjoitusvirheitä, Tuominen muistuttaa.