Suunta hukassa vai kädet täynnä mahdollisuuksia? – Ex-puoluesihteerit ruotivat keskustan tilaa
Keskustan entiset puoluesihteerit penäävät keskustan nykyiseltä johdolta syvällistä pohdintaa siitä, mihin koko puoluetta tarvitaan 2020-luvulla.
Keskustan gallupluvut ovat luisuneet alaspäin kuukausia. Viimeisimmässä Helsingin Sanomien mittauksessa keskusta sai 11,1 prosentin kannatuksen, Ylen marraskuun gallupissa luku oli sitäkin heikompi (10,6 prosenttia).
Suomenmaa kysyi kommentteja keskustan tilasta puolueen neljältä entiseltä puoluesihteeriltä: Seppo Kääriäiseltä, Pekka Perttulalta, Eero Lankialta ja Timo Laaniselta.
Seppo Kääriäinen, puoluesihteeri 1980–1990
”Äänestäjillä on vaikeuksia tunnistaa keskustan tarkoitusta, tehtävää ja suurta linjaa. Eikä sitä aina oikein tunnisteta puolueen sisälläkään.
Siksi puolueen nykyjohdon olisi nyt laitettava kaikki paukut ”aivotyöhön”, jossa etsittäisiin selkeitä avauksia suunnan muuttamiseksi. Uusia, mutta myös vanhoja avauksia pitäisi löytää jo ennen kesällä pidettävää Vantaan puoluekokousta.
En halua antaa neuvoja puoluejohdolle siitä, mitä heidän pitäisi pohdinnoissaan keksiä. Ratkaisut löytyvät, kun vain istutaan alas ja aloitetaan syvä puolueen poliittis-aatteellinen tarkastelu.
Keskustan ei kuitenkaan pidä tarrautua siihen uskomukseen, että hallituksessa mukana oleminen toisi automaattisesti lisää kannatusta. Jotain apua siitä voi olla, jos keskustalaisia tavoitteita saadaan hallitusohjelman kautta edistettyä, mutta koko puolueen on nyt katsottava peiliin, että mitä voitaisiin korjata.
Heikkoon kannatukseen ei ole yhtä selkeää syytä. Kyse on kokonaisuudesta, joka on rakentunut hiljalleen viimeisen 10–15 vuoden aikana.
Se on kuitenkin selvää, että tilanne johtuu keskustan omasta toiminnasta. Kansalaisista vikaa on turha etsiä.
Uskon, että keskustalaisille ajatuksille on nykyajassa runsaasti kysyntää.
Esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaan, kärjistyneen keskusteluilmapiirin liennyttämiseen ja alueellisen epätasa-arvon korjaamiseen liittyvien ratkaisujen pitäisi olla keskustalle sitä kaikkein ominta peruskauraa. Nykyiset ja tulevat megatrendit antavat keskustalle erittäin suuria mahdollisuuksia.
Puolueen puheenjohtajalla on aina iso vastuu puolueen tilasta ja kannatuksesta, mutta syytä keskustan nykytilasta ei voi silti langettaa vain tiettyjen henkilöiden niskaan. Koko puolueen pitää mennä itseensä.
Katri Kulmuni on johtanut keskustaa vasta hyvin vähän aikaa. Alle puolen vuoden pestistä ei voi tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, vaikka arvostella aina sopiikin.
Kulmunilla jatkuu edelleen näytön antamisen mahdollisuus. Hän ja koko muu puoluejohto tarvitsee nyt työrauhan. Mutta se on tietenkin selvää, ettei näyttöjen antamisen mahdollisuus kestä loputtomiin.
Seuraava tarkastelupiste on vuoden 2021 kuntavaalit. Siellä pitäisi näkyä, että keskustan kannatus on kääntynyt nousuun.”
Pekka Perttula, puoluesihteeri 1994–1997:
”Yksi syy keskustan kannatusalhoon on ollut haluttomuus ruotia puolueen tilannetta, sen aatteellista ja toiminnallista tilaa pohjamuotia myöten. Varsinkin menneen vaalikauden aikana vaikeat asiat ja mielipide-erot piilotettiin mantraan Suomen kuntoon laittamisesta.
Nyt on rehellisesti on arvioitava, mikä meni pieleen. Itsearvion tekeminen on puoluejohdon hyppysissä. Porukalla on tarve puhua suunsa puhtaaksi. Pohjaksi tarvittaisiin puoluejohdolta tiukka arvio siitä, miksi keskusta on tässä jamassa. Se antaisi muillekin luvan ryhtyä purkamaan pahaa oloa.
Keskustan kannattajakunta kantaa huolta puolueesta. Se porukka on lavea ja edistymielinen. Kokeeko se tällä hetkellä puolueen omakseen? Ehkä vielä tärkeämpää on kysyä, ovatko puolueen vastuuhenkilöt kokeneet tuon porukan omakseen ja osoittaneet sen.
Meillä on edelleen maakunnissa paljon keskustan tulevaisuutta puntaroivia ja siitä vastuuta ottavia kannattajia. Ihmisiä, jotka ovat tottuneet uudistamaan. Tämä porukka pitää koota kasaan ja arvostaa heidän näkemyksiään. Siellä on asiantuntemusta ja käytännön kokemusta esimerkiksi sote-asioissa enemmän kuin yhdelläkään johtavalla poliitikolla.
Haastan keskusteluun erityisesti vastuussa olleita. He ovat olleet ytimessä, ja varmasti heidänkin mieltään kaihertaa nykyinen tilanne.
Myös johtamisen ongelmia on uskallettava tonkia. Kaikki kivet on käännettävä, jotta löydetään viisasten kivi puolueen kannatuksen parantamiseksi. Menneestä pitää ottaa oppia. Katseet kannattaa kääntää 2000-luvulle saakka, arvioida toimintaa ja johtamista sieltä lähtien.
Osoitan sormella myös pää-äänenkannattaja Suomenmaata. Puolueen sisällä viime eduskuntavaalikaudella koettua ristiriitaa olisi pitänyt pystyä käsittelemään oman lehden sivuilla. Johtajaakin tuetaan niin, että viritetään avointa keskustelua omien keskuudessa, ei kritiikittömällä myötäilyllä. Vaikeneminen ei ole kultaa.
Keskustan identiteetti on kadoksissa. Sekin johtuu sisäisen keskustelun näivettymisestä.
Kuinka moni suomalainen tietää, mikä on keskustalainen kuva Suomesta ja suomalaisuudesta? Keskustan on kerrottava tarina Suomesta. Ilman sitä on vaikea rakentaa keskustankaan tarinaa. Se tarvitaan, jotta puolue saa aloitteen poliittisessa keskustelussa. Nyt aloite on perussuomalaisilla, jotka muokkaavat käsitystä suomalaisuudesta oman kertomuksensa perusteella.
Keskustalla on nyt momentum. Se kiinnostaa ihmisiä. Moni muukin kuin keskustalainen on huolissaan puolueen tulevaisuudesta. Suomen poliittisessa historiassa keskustalla on aina ollut merkittävä rooli sillanrakentajana. Nytkö sitä ei muka tarvittaisi?
2000-luvulla lähes kaikki puolueet korostivat ”keskustalaisuuttaan”; demarit olivat keskustavasemmistolaisia, kokoomus keskustaoikeistolainen. Jopa perussuomalaiset linjasivat itsensä politiikan keskuskentälle. Nyt keskusta tuntuu olevan oikeistoa ja vasemmistoa täydentävä vaihtoehto. Miten näin on käynyt?
Kuntavaalienkin lähestyessä pitää virittää ensin keskustelua oman aikamme todellisuudesta ja lähteä vasta sitten värväämään ehdokkaita, vaikka sekin on tärkeää tehdä ajoissa. Pitää puhua oman kunnan tarpeista, analysoida politiikkaa ja tilannetta sekä määrittää tavoitteita.
Tärkeää on muistaa myös, ettei puoluetta pidä hahmottaa vain vaaliorganisaationa. Kaiken pitää lähteä asioista, jotka innostavat ehdokkuuteen.
Puolueen koulutus- ja tutkimustoiminta pitäisi myös saada uudelle tasolle. Minkä tahansa puolueen menestys on pitkälle riippuvainen siitä, miten se toimii ja huolehtii vaikuttajiensa osaamisesta ja asiantuntemuksesta.”
Eero Lankia, puoluesihteeri 1997–2006
”Keskustan kannatuskuopan syitä löytyy varmaan niin puolueesta itsestään kuin olosuhteistakin.
Keskustan pitäisi nyt tuoda rohkeasti esiin omia aatteellisia perusajatuksiaan, kuten alueellisuutta.
Väkeään, erityisesti nuorisoaan, menettävissä maakunnissa podetaan hiljaista alakuloa ja aatteellista uskon puutetta. Se passivoi ihmisiä ja mataloittaa kynnystä siirtyä perussuomalaisiin.
Toisaalta ihmisten luottamus puolueisiin ja niiden kykyyn vaikuttaa on ylipäätään horjunut vakavalla tavalla. Viisasten kiveä sen korjaamiseen ei oikein ole olemassa.
Keskustan kannattaa kuitenkin luottaa siihen, että myös kasvavilla alueilla riittävä määrä äänestäjiä tukee keskustalaista ajattelua. Järkisyyt puolustavat alueiden kehittämistä. Ei pidä ujostella maakuntien asian esillä pitämistä. On löydettävä keinoja keskittämisen hillitsemiseksi.
Alueellisuuteen liittyy sisällöllisesti mitä suurimmassa määrin myös vihreä politiikka. Keskustan pitää haastaa vihreitä kestävällä ja järkevällä vihreydellä. Biotalouden tarvitsemat uudistuvat luonnonvarat karttuvat maakunnissa, eivät suppealla ruuhkautuvalla alueella.
Vihreät ovat keskittämässä ihmisiä suuriin taajamiin, mutta kestävän taloutemme resurssit ovat hajallaan ympäri maata.
Some-aikakauden nopea viestintä ei oikein suosi keskustaa. Me emme ole mustavalkoisen totuuden kannattajia, vaan järkiperusteisten, vähän selittämistä kaipaavien asioiden ajajia.
Keskustan pitäisi uudelleen alkaa satsata kenttätyöhön, ihmisten fyysiseen kokoontumiseen. Ahkeruus sähköisillä alustoilla ei yksin riitä. Väkeä pitää saada yhteen, antaa heidän kinata ja riidellä, sopia ja sitoutua. Koko ajan pitää kehittää erilaisia muotoja koota porukka kasaan. Pelkkä somessa viestiminen riitä.
Puolueen kannatusluisun kääntäminen on koko keskustaväen missio. Johtajistoa ei pidä vastuuttaa liikaa. Puheenjohtaja on ykkösviulun soittaja ja hänen tehtävänsä on nostaa asioita esiin. Puolue-elimillä pitää olla näkemystä siitä, mihin suuntaa asioita viedään sekä tuntuma kenttäväen tuntoihin ja toiveisiin.
Keskustasta on luotava uudelleen kansanliike. Tätä määrettä puheenjohtaja Kulmuni usein korostaa. Vastuu siitä on yhteinen. Nyt kansanliikkeen tunnusmerkistö ei täyty.”
Timo Laaninen, puoluesihteeri 2010–2016
”Surkean vaalituloksen jälkeen jatkuva kannatuksen hupeneminen ei sinänsä ole tavatonta, mutta keskustan kokema monen prosenttiyksikön putoaminen on jo poikkeuksellisen suurta.
Tilanne liittyy poliittisen järjestelmän murrokseen, jossa ennustettavuus ja vakaus ovat mennyttä maailmaa. Samaan ilmiöön liittyy sekin, että perussuomalaisten kannatus on tällä hetkellä huomattavasti suurempi kuin kevään eduskuntavaaleissa.
Yksi syy huonoon kannatukseen on myös se, että keskustan sovitteleva ja rakentava tyyli hukkuu ääripäiden keskelle. Yhteyksiä rakentavalle puheelle ei ole oikein nyt tilaa.
Keskustan ajamille teemoille löytyy monien tutkimusten ja selvitysten mukaan edelleen kannatusta. On kuitenkin hämmentävää huomata, ettei näitä teemoja osata liittää keskustaan.
Puolueen rooli tässä hallituksessa jää äänestäjille hyvin epäselväksi. Keskusta on ehkä liikaa jäänyt valtiohoitajan rooliin ja puolueen oma sanoma on hukkunut jonnekin. Tai sitten omaa sanomaa ei ole jaksettu tarpeeksi miettiä.
Siksi puolueen viestiä pitäisi kirkastaa kunnolla. Liikkeelle täytyy lähteä aatteesta: siitä, miksi koko puolue on olemassa.
Keskustan tulevaisuus riippuu puolueesta itsestään. Keskustalla on tällä hetkellä jopa eräänlainen momentum, jossa suurta yleisöä kiinnostaa kovasti, miten puolueelle käy.
Keskustalla on siis kaikki mahdollisuudet käsissään. Puolue voi itse päättää, miten se sen käyttää.
Katri Kulmuni astui keskustan johtoon puolueen kannalta hyvin haastavassa tilanteessa. Ongelmien ratkominen vaatii aikaa.
Sellainen ei ole keskustalaisen kansanliikkeen ydintä, että vaihdetaan puheenjohtajaa kerran vuodessa ja jäädään sitten katsomoon seuraamaan, että mitenhän tuo pärjää. Nyt tarvitaan kaikkien panosta.
Kyllä jokaiselle puheenjohtajalle pitää antaa mahdollisuus ainakin yhdet eduskuntavaalit käydä. Sen verran puolueesta täytyy löytyä kärsivällisyyttä ja itsetuntoa.”