Suomessa 19 uutta koronavirustartuntaa, sairaalahoidossa olevien määrä noussut kahdella

Parantuneita on THL:n mukaan yli 90 prosenttia todetuista tartunnoista
Korona

Suomessa on todettu vuorokauden aikana 19 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tartuntoja on nyt yhteensä 7  642.

Suurin osa tartunnoista on todettu Uudellamaalla, jossa on kaikkiaan 5  565 tartuntaa. Kaupungeista eniten tartuntoja on Helsingissä, missä on todettu 2  838 tartuntaa. Seuraavaksi eniten tartuntoja on todettu Vantaalla (931) ja Espoossa (887).

Parantuneita arvioidaan olevan tällä hetkellä noin 7  050, eli yli 90 prosenttia todetuista tartuntatapauksista.

Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia ei ole THL:n mukaan todettu maanantain jälkeen. Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 333.

Kuolemantapauksista 274 on todettu Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueella (erva). Kuopion erva-alueella kuolemia on 25, Turussa 19, Oulussa 12 ja Tampereella kolme.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä seitsemän ihmistä, joista tehohoidossa on yksi. Sairaalahoidossa olevien määrä on kasvanut maanantain jälkeen kahdella.

Sairaanhoitopiirit raportoivat kuolemantapaukset sekä sairaalahoidossa ja tehohoidossa olevien määrän kolmesti viikossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.