Suomalaisten uusi suosikkimaku uppoaa monessa muodossa – "Ehdoton hitti"
Suomalaisten viimeaikojen suosikkimaku pistaasi näkyy myös Lidlin pääsiäisessä, kauppaketju tiedottaa.
Pistaasi on maistunut niin suklaan, jäätelön, leivonnaisten kuin levitteenkin muodossa. Lidlin uusin pistaasitulokas löytyy paistopisteeltä.
– Pistaasi on tämän hetken ehdoton hitti. Olemme tuoneet paistopisteellemme herkullisen pistaasimunkin, jonka suosio pääsi yllättämään, Lidlin oston ja kampanjoinnin johtaja Petteri Nystén sanoo tiedotteessa.
– Tuotetta on myyty enemmän kuin osasimme ennustaa. Pistaasimunkki on hyvä valinta, kun etsii helppoa ja maukasta jälkiruokaa esimerkiksi pääsiäispöytään. Pistaasimunkki on myynnissä koko kevään, kertoo Nystén.
Pääsiäisherkkujen ehdoton ykkönen on kuitenkin perinteisesti suklaa. Pääsiäisen aikana suklaata syödään jopa yli 85 prosenttia talouksista.
Noin 50 prosentille maistuvat nimenomaan pääsiäissuklaat, kun noin 35 prosenttia nauttii suklaata tavalliseen tapaan.
Pääsiäinen on yksi suurista suomalaisista ruokajuhlista, jolloin suuri osa pitää kiinni perinteistä.
– Suomalaiset ovat juhlien suhteen perinteikästä kansaa. Silloin syödään maittava ateria herkkuruuista nauttien ja pääsiäisenäkin on omat erityiset ruoat, jotka myyvät.
– Esimerkiksi lammas on olennainen osa pääsiäisen ruokatarjontaa ja olemme tuoneet pääsiäisen valikoimaan myös uutuuksia – lammaspaistisiivut ja maustettu makkara ovat maukas ja helppo valinta pääsiäispöytään, vinkkaa Nystén.