Sotien jälkeen tanssilavoja nousi joka niemeen, notkoon ja saarelmaan – mutta ovatko lavat tulossa nyt uudelleen muotiin?
Kylmä on keli, Jarmo Pellinen päivittelee säätilaa.
Harjulan lavalla Hollolassa ovat meneillään kesäkauden avajaistanssit. Pellinen on järjestänyt tansseja jo useita vuosia ja kokemuksesta pelkää useammankin tanssijan jäävän kylmän takia pois.
Seitsemän asteen lämpötilasta ja sateen uhasta huolimatta tanssit houkuttavat innokkaita harrastajia. Lava on katettu ja hehkuu vanhan ajan henkeä. Katosta ja seinistä huolimatta viima pääsee sisälle, mutta lämpö kasvaa tanssien edetessä.
Aikaa sitten lopetettujen limonadilaatujen mainosjulisteet kielivät siitä, että tällaisilla lavoilla oli kulta-aikansa samaan aikaan kuin Palmalla ja King Colalla.
– Tanssin pyörteissähän se lämmin tulee, Leila Juures hihkaisee koleasta piittaamatta.
Leila ja aviomies Simo Juures ovat tulleet Heinolasta Hollolaan avajaistansseja varten. Pariskunta kertoo käyvänsä tansseissa siellä sun täällä sadan kilometrin säteellä Heinolasta.
– Joka viikko tulee käytyä, parhaina kahdestikin, aviopari kertoo.
Harjulan lavalla Leila ja Simo Juures ovat nyt toista kertaa. Tanssimaan heitä vetävät monet asiat.
– Tanssiminen on liikunnallista, ja rytmi vetää mukanaan. Myös mieli pysyy virkeänä, ja pääsee tapaamaan tuttavia, Leila Juures sanoo.
– Näissä päivätansseissa kun kolme ja puoli tuntia tanssii, niin kyllä kunto kasvaa, Simo Juures täräyttää.
– Suosikkejamme ovat ehkä nuo nopeimmat tanssit. Jenkka pitää päästä tanssimaan joka kerta.
Päivän orkesteri kerää Juuresten kiitokset.
– Tällainen vanhahtava tanssimusiikki on kyllä parasta. Siitä tulee se rytmi ja tunnelma. Haitarin ääni tekee hyvin pitkälle sen aitouden, Leila Juures kuvailee.
– Pellinen löytää kyllä aina hyviä artisteja, Simo Juures komppaa.
Harjulan päivätanssien bändi ei ole mikään aloitteleva pumppu. Kokoonpano ei ole kiinteä, mutta kokeneet muusikot ovat yhdistäneet voimansa Harjulan avajaistansseja varten. Laulaja Juhani Rautiainen on järjestäjä Pellisen vanha tuttu ja soittokaveri.
Ensimmäisellä tauolla bändi jalkautuu tanssikansan joukkoon. Takahuone ei kutsu, toisin kuin monia artisteja keikoillaan. Kahvit ja pullat otetaan kanttiinista, ja sitten soittajat istuvat pöytiin muun väen sekaan.
Kaikki soittajat ovat kokeneita ja monessa mukana olleita muusikoita. Kun lavalle lähdetään, ei paljoa tarvitse harjoitella.
– Ainoa harjoittelu on alkulasku, yy, kaa ja yy, kaa, koo, nee, Jari ”Kepa” Kettunen murjaisee.
Tv-muusikkonakin tunnettu rumpali Kettunen on kiertänyt 16-vuotiaasta asti, nelisenkymmentä vuotta, rumpali-laulaja Seppo Ahokkaalla on takanaan kiertue-elämää jo yli 55 vuotta ja 7 000 keikkaa.
Puhallinsoittaja, saksofonia ja klarinettia taiteileva Risto Salmi on kokenut Sibelius-Akatemian käynyt teatterimuusikko. Hanuristi Keijo ”Keke” Nuutinen on itseoppinut, lukuisissa bändeissä soittanut pelimanni.
Laulaja Rautiainen on voittanut muun muassa Olavi Virta -laulukilpailun ja, kuten järjestäjä Pellinenkin, tangomarkkinoiden seniorimestaruuden. Rautiainen on mestari vuodelta 2000, Pellinen vuodelta 2015.
Seppo Ahokas on nähnyt tanssien ja musiikin kehitystä pitkällä perspektiivillä. Hän pitää valitettavana sitä, ettei perinteinen tanssimusiikki pääse enää esille mediassa.
– Kesäillan valssi ynnä muut tanssimusiikkia esittäneet ohjelmat on lopetettu. Radiot eivät erityisemmin soita haitarimusiikkia. Kyllä sen on tällä vuosituhannella nähnyt, että keikkoja on yhä vähemmän, Ahokas arvioi.
Lavatanssikulttuuria tutkineen ja aiheesta kirjoittaneen dosentti Helena Saarikosken mukaan lavakulttuuri kehittyi erityisesti 1900-luvun mittaan, samalla kuin muukin yhteiskunta. Vuosituhannen alussa tanssit olivat Saarikosken mukaan erittäin paikallinen juttu, eikä tulijoita kovin kaukaa ollut.
– Ennen viime vuosisadan vaihdetta tansseissa kävivät suku- ja kyläyhteisöt, 1900-luvun alkupuolella naimaikäinen nuoriso, sodan jälkeen kaikki. Lavatanssikulttuuri koki aallonpohjansa 1970- ja 1980-luvuilla.
– 1990-luvulla lavatanssinostalgiasta tuli myös kaupunkilaissivistyneistön suosima trendi. Nykyään monessa maaseutukunnassa kesävieraat pitävät tanssilavoja hengissä, Saarikoski jatkaa.
Nuoria ei paikalla näy, mutta heitäkin päätyy lavatanssiharrastuksen pariin jatkuvasti enemmän. Ennen vanhaan tanssit olivatkin nimenomaan nuorten juttu.
– Tanssi oli usein ainoa tapa viettää vapaa-aikaa ja tavata muita nuoria. Tansseissa käymisikä oli lyhyt, ripille pääsystä avioliittoon. Tanssisukupolvet vaihtuivat tiheään, ja aina uudet nuoret tulivat tanssi-ikään ja seurustelukumppanin etsintäikään, Saarikoski kertoo.
– Sanottiin, että jos haluaa tyttö- tai poikaystävän, on mentävä tansseihin, koska sieltä niitä saa. Hyvin suuri osa vanhemmista suomalaispareista on löytänyt toisensa tansseista.
Tanssilavalta toisensa löysivät myös Leila ja Simo Juures. Mistäpä muualta.
– Vuodesta -68 ollaan yhdessä tanssittu. Nyt tulee tätä harrastusta täyteen viisikymmentä vuotta, mutta juhlimme varmaan vasta ensi vuonna. Vuodesta -69 kun ollaan seisty vierekkäin, Juurekset viittaavat avioliittoonsa.
Saarikosken mukaan 1900-luvun alkupuolella tanssi oli nimenomaan nuorten seurustelumuoto, mutta sotien jälkeen 1960-luvulle asti tanssit olivat kaikkien huvia.
– Sodanaikaisen tanssikiellon kumouduttua alkoi tanssilavakulttuurin kulta-aika, tanssihuuma. Silloin tanssilavoja rakennettiin lähes sananmukaisesti joka niemeen, notkoon ja saarelmaan.
Harjulan lava on rakennettu vuonna 1947. Lavan omistaa urheiluseura Hollolan Toverit. Pellinen vuokraa lavaa yrityksensä nimiin, mutta bisnestä hän ei tansseilla edes pyri tekemään.
– Talkoohommina näitä pidetään. Niin kauan tansseja järjestetään, että arpajaisilla ja kahvimyynnillä saadaan kulut peittoon.
Pelliselle tanssien järjestäminen on jokaisen viikon kohokohta. Eikä pelkästään sitä, vaan elämän tuki ja turva.
Pellinen sai edellisvuoden lopulla diagnoosin parantumattomasta syövästä ja elinaikaa annettiin vain tähän kesään. Nyt näyttää paremmalta, lääkkeet ovat tehonneet ja Pellinen pystyy myös tanssimaan sen yhden tangon jokaisten päivätanssien aikana.
– Tuttu tanssikansa on ollut tukena ja turvana. Marraskuussa kerroin asiasta mikrofonilla 200-päiselle yleisölle, ja kyllä se myötätunto kertoi, miten yhtä suurta perhettä olemme. Täällä Harjulassakin on tänään tanssimassa kaksi muuta syöpäsairasta. Olemme olleet toistemme vertaistukena, Pellinen kertoo.
Tanssin ilosanomaa edistävät monet tanssiseurat. Arja Stenholm ja Jukka Haatainen Lahden Lavarientäjistä, tuttavallisemmin lavareista, ovat kesäkiertueellaan osuneet Harjulaan. Osaltaan heidän tarkoituksenaan on muuttaa lavojen kulttuuria.
– Monet hakevat vain niitä omia tuttujaan. Usein tansseissa on enemmistö naisia, eikä osaa heistä välttämättä haeta välttämättä kertaakaan. Se latistaa tunnelmaa, Stenholm sanoo.
– Eivät välttämättä tule enää toiste, Haatainen jatkaa.
Niin kuin monet muutkin, Haatainen ja Stenholmkin näkevät, että lavatanssit ovat tulossa uudestaan muotiin ja nuoriakin harrastuksen pariin päätyy.
– Varsinkin Etelä-Suomessa mukaan on tullut paljon nuoria. Tässä auttavat nuoret, aktiiviset opettajat, Stenholm kertoo.
– Jos tanssien suhteen tuntee epävarmuutta, kannattaa lähteä vaikka kerran kokeilemaan, tai sitten ensin kursseille hakemaan sitä varmuutta. Aika moni tekee näin, Haatainen sanoo.
Myös Leila ja Simo Juures haluavat kannustaa nuoria tanssien pyörteisiin.
– Luonto sen tikanpojan puuhun vie. Kun vaan pistää menemään, niin kyllä siinä tanssiessa oppii!
Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 21.6.2018. Lehden voit tilata täältä .