Sosiaalisen median kahakat eivät ole uusi asia – jo yli sata vuotta sitten ärtymystä purettiin sanomalehtien yleisönosastoissa

Keskustelu

Sosiaalisessa mediassa käydään kiivaita keskusteluja, mutta ilmiö ei ole uusi. Jo 1800-luvun lopulla sanomalehtien yleisönosastoissa näkyi ärtyneitä mielipidekirjoituksia, kertoo kulttuurihistorian tutkija.

Näin ilmaisi Suomalainen-nimimerkki Uusi Suometar -lehdessä harmistustaan saamastaan palvelusta:

”En ymmärrä onko syytä suuttua, vai onko syytä olla suuttumatta? En ymmärrä onko vika ruotsalaisessa intelligenssissä, vai ruotsalaisessa tyhmyydessä? Kumpaisestako lieneekään, mutta harmillista on kaikissa tapauksissa, etteivät ruotsalaiset puotineidit ja palvelijat omista sen vertaa älyä ja kykyä, että voisivat oppia suomenkieltä.”

Kirjoitus on esimerkki 1890-luvun ärtyneistä yleisönosastokirjeistä, joista Kansallisarkiston ylitarkastaja, projektipäällikkö Satu Sorvali valmistelee väitöskirjaa.

–  1800-luvun loppu oli kiinnostava aikakausi, koska monet silloin tapahtuneet asiat vaikuttivat modernin yhteiskunnan syntymiseen. Yhä useampi kansalainen oppi lukemaan ja kirjoittamaan. Samalla sanomalehtien määrä kasvoi vauhdilla, lukijat lisääntyivät ja uusi julkisuus alkoi etsiä muotoaan, Sorvali kertoo.

Yleisönosastoissa kuka tahansa kirjoitustaitoinen sai ainakin periaatteessa äänensä kuuluviin. Lukijakirjeissä kaikui myös ärtyneiden kansalaisten tuntoja.

–  Ärtymys-sanalla käsitän laajan kirjon tunteita kunnon kiukunpurkauksesta pienempään mielipahaan, Sorvali sanoo.

Helsingfors Dagblad julkaisi vuonna 1866 ensimmäisen modernin yleisönosaston. 1890-luvun puolivälissä ne olivat levinneet jo valtaosaan lehtiä. Erona nykyisiin yleisönosastoihin oli se, että toimitus osallistui keskusteluun ja antoi eräänlaisia lukuohjeita kirjoituksiin. Ote kansaan oli alentuva ja kasvattava.

Samalla palstat kuitenkin aktivoivat ihmisiä osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

– Ja olihan niillä myös oma viihdearvonsa, jota ei pidä väheksyä.

Sorvalin tutkimusaineisto koostuu kymmenestä sanomalehdestä, joista hän on käynyt läpi kaikki 2  200 numeroa vuodelta 1895 ja niiden mielipidekirjoitukset. Runsaasta 1  300 kirjoituksesta liki kolmasosa ilmensi ärtymystä.

Vastalauseita herättivät usein maaseutukirjeenvaihtajien raportit, joissa kerrottiin seudun asioista. Kirjeenvaihtajat eivät yleensä olleet toimittajia vaan tavallisia kadunmiehiä. Heidän raporttinsa esimerkiksi kuntakokouksista sekä paikkakunnan raittius- ja siveellisyysasioista nostattivat närää ja kirvoittivat vastineita.

–  Vaikka kirjoituksissa ei olisi tullut nimiä esiin, pienemmillä paikkakunnilla pystyttiin päättelemään henkilöitä. Kunnianloukkausjuttuja saatettiin viedä oikeuteen asti, Sorvali sanoo.

Mielipidekirjoitusten yleisiin aiheisiin kuuluivat myös uskonto ja kirkko. Kirkkoherra Troberg tivasi Uudessa Suomettaressa Evankeliumi-Yhdistyksen yliasiamieheltä tämän suhtautumista lahkolaisuuteen:

”Te aijotte siis jättää yleisön siihen käsitykseen, että seisotte samalla kannalla äärimmäisyyslahkon kanssa, jonka turmiollinen vaikutus, vallaton meno ja röyhkeä esiintymistapa on jo surkian kuuluisaksi tullut.”

Joskus jätettiin tavanomaiset kohteliaisuudet pois tai kätkettiin ärtymys huumorin taakse. Saatettiin myös käyttää sarkastisia huudahduksia, kuten ”Kaunis todistus!” tai ”Hienoa logiikkaa!”.

Tutkija vertaa vanhoja lukijakirjeitä pidemminkin nykyisten verkkolehtien kommenttipalstoihin kuin printtilehtien yleisönosastoihin.

–  Mielipidekirjoitukset olivat moderoituja, kuten nykyisin verkkolehtien kommentit. Molemmissa voi myös nähdä henkilökohtaisempia hyökkäyksiä toisia ihmisiä kohtaan kuin nykyisissä yleisönosastoissa.

Vihapuhetta sen nykymerkityksessä ei Sorvali juurikaan havainnut.

–  Kirjoitukset olivat tyyliltään kohteliaita ja muodollisia, vaikka niiden sisältö olisi ollut aggressiivinen ja vastustajaa kohti hyökättäisiin kovasanaisesti.

Vuonna 1895 yleisönosastoilla käsiteltiin monia ajankohtaisia aiheita. Esimerkiksi uudet rautatielinjaukset kiinnostivat, sillä ne koettiin elintärkeiksi monella paikkakunnalla. Suosittuja aiheita olivat myös kielikysymykset, raittiusasiat ja kansakoulu.

–  Itseäni huvittivat kestoaiheet, kuten pyöräily. Kirjoituksissa saatettiin vastustaa pyöräilykieltoa Helsingin Seurasaaressa tai määräyksiä, joiden mukaan sai pyöräillä vain tiettyyn kellonaikaan. Myös hevosilla hurjastelua paheksuttiin.

Eräs mielipahan aiheuttaja oli postilaitos. Lähetyksiä milloin myöhästyi, milloin katosi ja maksutkin olivat korkeat.

Aineiston perusteella suuri osa kirjoittajista oli keskiluokkaisia miehiä. Naisia oli nimien ja nimimerkkien perusteella vain pari prosenttia. On kuitenkin mahdollista, että jotkut naiset käyttivät miehiin viittaavia nimimerkkejä.

Suhteessa eniten ärtyneitä kirjoituksia julkaistiin Keski-Suomessa ja vähiten Työmiehessä. Ärtyneitä riitti keskimääräistä enemmän myös Åbo Tidningissä, Oulussa ilmestyneessä Louhessa ja Wiipurissa.

Eroja voi selittää ainakin muutamalla jankkaavalla viestiketjulla sekä toimituksen halukkuudella julkaista ärtyneitä kirjoituksia.