Selvitys: Kunnissa ongelmia ihmiskaupan uhrien auttamisessa – erikoissairaanhoitoa evätty, psyykkisestä tuesta pulaa
Ihmiskaupan uhrit Suomessa eivät aina saa apua, johon he lain mukaan olisivat oikeutettuja, ilmenee asiaa koskevasta selvityksestä.
Ihmiskaupan uhrien auttamisesta vastaavat kunnat sekä Joutsenon vastaanottokeskus. Avun saannissa on eniten ongelmia kunnissa.
Kuntien viranomaiset eivät tunne riittävästi lakia, joka takaa ihmiskaupan uhreille erityisaseman kuntien palveluiden saajina. Esimerkiksi erikoissairaanhoidon palveluita on uhreilta evätty perusteettomasti.
Yhdenvertaisuusvaltuutetun ja Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin tekemässä selvityksessä on tarkasteltu useita kymmeniä tapauksia ja haastateltu kymmeniä asiantuntijoita.
Suurin osa viranomaisapua saaneista ihmiskaupan uhreista on viime vuosina ollut turvapaikanhakijataustaisia, mutta joukossa on myös Suomen kantaväestöä.
Uhrit ovat usein vakavasti traumatisoituneita ja vahvan psyykkisen avun tarpeessa. Selvityksen mukaan psyykkistä tukea ei ole riittävästi tarjolla.
Vuosina 2014–2016 kaikista viranomaisten auttamisjärjestelmään esitetyistä henkilöistä liki 40 prosenttia oli nigerialaisia, ja lähes kaikki heistä olivat joutuneet seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi Italiassa, Espanjassa tai Kreikassa.
Ihmiskauppa on rikos, jossa rikollinen hyödyntää uhrin haavoittuvuutta tai riippuvaisuutta itsestään käyttääkseen tätä esimerkiksi seksuaalisesti hyväkseen.
Suomi poikkeaa monista muista Euroopan maista siinä, että järjestöjen rooli ihmiskaupan uhrien auttamisessa on varsin pieni.
Selvityksen mukaan kansalaisjärjestöjen roolia pitäisi vahvistaa, koska viranomaisapu voi olla monelle uhrille pelottavaa. Osa uhreista ei hae viranomaisten apua lainkaan.
Uhrit ovat saattaneet itse syyllistyä rikoksiin ja heidän voi olla vaikea luottaa viranomaisiin.
– Uhrit voivat kokea hyväksikäytön uhriksi joutumisen häpeällisenä, ja kynnys kertoa omista kokemuksista viranomaisille voi olla korkea, selvityksessä todetaan.
Järjestöjen edustajat pitävät ongelmallisena sitä, että tieto auttamisjärjestelmään otetusta uhrista menee aina poliisille.
Osa haastatelluista katsoi, että viranomaisten tarjoama apu ei ole aidosti uhrilähtöistä, vaan päähuomio on syyllisten selvittämisessä ja rankaisemisessa.