SDP:n Liisa Jaakonsaari on uskaltanut poiketa ruodusta – muistelmissaan hän kertoo, kuinka omatkin ovat häntä kiusanneet
Suomen pitkäaikaisimpiin naisparlamentaarikkoihin lukeutuva SDP:n Liisa Jaakonsaari ei lähde ehdolle ensi kevään vaaleissa. Jaakonsaari ilmoitti päätöksestään syyskuun alussa ja vahvistaa sen perjantaina ilmestyvissä muistelmissaan.
Jaakonsaaren Seppo-puoliso ei vielä päätökseen usko. Hän on epäillyt, että vaimo lienee ehdokkaana vielä kuoleman jälkeenkin.
– Vastasin, että en ole, koska taivaassa ei ole vaaleja. Hän kuittasi sanomalla, että helvetissä on – joka viikko! Jaakonsaari hersyttelee muistelmissaan.
Jaakonsaaren parlamentaarinen ura tulee ensi vuonna kestäneeksi pyöreät 40 vuotta. Hänet valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1979.
Vuodesta 2009 lähtien hän on ollut Euroopan parlamentin jäsen.
Jaakonsaari on rikkonut pitkällä urallaan ainakin kaksi lasikattoa. Hän oli ensimmäinen nainen sekä työministerinä että ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana.
Jaakonsaari toteaa muistelmissaan, että nais- ja miespoliitikon työtä katsotaan julkisuudessa yhä sukupuolen lävitse. Nainen on usein liian nuori, liian vanha, liian kokematon, liian vinksallaan sinne tai tänne.
Ainakaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan naisen ei kärsi sekaantua. Kun Jaakonsaari ilmoittautui Naton kannattajaksi, hän sai kuulla olevansa Lipposen pikkupiika.
Muistelmia lukiessa ihmetyttää, miten Jaakonsaari on jaksanut politiikassa niin pitkään. Hän joutui omassa vaalipiirissään Oulussa suoranaisen kiusaamisen kohteeksi heti kansanedustajaksi noustuaan.
Jaakonsaari oli omien sanojensa mukaan vääränlainen demari, koska kannatti ansioturvan sijasta perusturvaa ja meni läpi ”niillä nuorten äänillä”. Hänen toimintaansa kotipiirissä hankaloitettiin ja ihmisiä kiellettiin osallistumasta hänen tilaisuuksiinsa.
Kansalaispalautteessakin oli välillä kestämistä. Uransa alussa Jaakonsaari joutui vastaanottamaan paketillisen ulostetta.
Ministerivuosinaan hän sai kiristyskirjeitä ja uhkaavia puhelinsoittoja. Joku keksi tehdä kiusaa tilaamalla hänelle Anttilan postimyyntiluettelosta tavaraa – alusvaatteita, laihdutuspulvereita ja jopa sohvan.
Jaakonsaaren mielipiteet ovat usein poikenneet demarien valtavirrasta. Kuuluisin irtiotoista on epäilemättä Liisan lista.
Syksyllä 1994 Jaakonsaari listasi SDP:n Uudenmaan piirikokouksessa tuleviksi säästökohteiksi muun muassa asuntolainojen korkovähennyksen, opintotuen ja lapsilisät.
– Kun näin kuulijoiden kauhistuneet ilmeet, nimesin nuo kohteet Liisan listaksi, jottei puolueparka joutuisi äkillisen rehellisyydenpuuskani takia vaikeuksiin. Sanoin vielä varmuudeksi, että kysymys on yksityisajattelusta, Jaakonsaari muistelee.
Sekään ei estänyt puheesta noussutta valtavaa kohua.
Työministerinä Jaakonsaaren toimet nostattivat uuden listakohun. Hän teetti työvoimapolitiikasta kirjoittaneiden toimittajien jutuista analyysin, jossa jaettiin pisteitä sen mukaan, kuinka ministeriön viesti oli mennyt perille.
Jopa BBC uutisoi suomalaisen ministerin tehneen ”mustan listan” toimittajista. Jaakonsaaren mukaan oli lähellä, ettei hän joutunut jättämään paikkaansa.
– Kun tiedotusvälineet saivat vihiä analyysista, kieltäydyin keskustelusta suuttuneena antamasta raporttia julkisuuteen. Se oli tyhmää, hän kirjoittaa.
Jaakonsaari myöntää kirjassaan muitakin poliitikkona tekemiään virheitä. Esimerkiksi lamasta varoitelleita ekonomisteja olisi pitänyt uskoa eikä haukkua heitä mullaheiksi.
Viimeiset yhdeksän vuotta Euroopan parlamentissa ovat olleet Jaakonsaarelle eduskunta-aikaa seesteisempiä. Parlamentissa hän on työskennellyt muun muassa EU:n sisämarkkinoiden, arktisten asioiden ja Venäjä-suhteiden parissa.
Meppiuran kohokohta oli jouluna 2011, kun hän pääsi osallistumaan usean eurooppalaisen koulun yhteiseen joulunäytelmään Kuusamossa.
– En ole koskaan ollut niin suosittu kuin tuolloin joulumuorina. Sain kuulla vain lahjatoiveita, en moitteita ollenkaan.
Liisa Jaakonsaari: Tarkoitus. Kirjapaja, 212 s.