SDP suhtautuu varauksella valtion ydinvoimatukiin – Lindtman ihmettelee Mykkäsen ulostuloa
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sanoo STT:lle, että suhtautuu varauksella uusiin valtion tukiin ydinvoimalle. Lindtmanin mukaan ydinvoimalla on tärkeä roolinsa perusvoimana ja päästöttömässä energiantuotannossa, jota tarvitaan lisää.
– On totta, että maailmalla on nähty, että uusia isoja ydinvoimaloita ei taideta saada pelkästään yksityisin voimin liikkeelle. Mutta tällaisiin pysyviin tukiin liittyy monia kysymysmerkkejä, muun muassa liittyen vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja tietenkin kuluttajien, veronmaksajien kukkaroon.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) sanoi alkuviikosta, että valtion pitäisi tukea uuden ydinvoiman rakentamista rahoitusratkaisulla.
Mykkäsen mukaan Suomeen pitäisi rakentaa niin sanottu sähkön hintaputki, jossa ydinvoiman tuottajalle luvattaisiin sähköstä vähimmäishinta.
Kustannukset tulisivat sähkön käyttäjien maksettaviksi. Lisäksi valtion pitäisi Mykkäsen mielestä tarjota ydinvoimahankkeelle rakentamisajan lainantakausta tai korkosuojaa.
Suuri ydinvoimalahanke kestäisi vuosikausia ja ulottuisi seuraavallekin vaalikaudelle. Nykyisen gallupkärjen SDP:n mielipiteellä voi siis olla merkitystä.
Lindtman ihmettelee Mykkäsen ulostuloa ja kysyy, mitkä tarkalleen ovat hallituksen aikeet.
Helsingin Sanomien mukaan hallitus ei ole vielä sopinut ydinvoiman tukemisen muodoista, vaan kyse oli Mykkäsen omasta ajattelusta. Lehden mukaan RKP:ssä ja perussuomalaisissa suhtaudutaan varauksella ja kriittisesti uusiin tukimekanismeihin.
– Tässä kaivattaisiin nyt ripeästi hallitukselta selkiytystä, että mikä on sen yhteinen kanta, Lindtman sanoo.
– Oliko tämä vain yksittäisen ministerin puheenvuoro? Minkä tyyppinen valmistelu tässä on ollut? Ne ovat jääneet epäselviksi, ja se kyllä tässä hiukan hämmentää.
Mykkänen sanoi tiistaina, että taustalla on selvitystyö, jota on tehty syksyn aikana valtiovarainministeriön kansliapäällikön Juha Majasen johdolla.