Saarikko sätti perussuomalaiset opettajien leimaamisesta – “Väitteet ovat vastuuttomia“

Keskusta

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko arvostelee kovin sanoin perussuomalaisia opettajia leimaavista vihjailuista.

KEskustajohtaja sanoi puheessaan keskustan eduskuntaryhmän talvikokouksessa, ettei hän voi sietää sitä, että sadantuhannen suomalaisen opettajan ylle heitetään varjo heidän ammattitaitonsa puutteesta.

– Tässä maassa on fiksuja lapsia ja nuoria – ja heillä maailman parhaat opettajat. Silti perussuomalaiset vihjailevat heidän aivopesevän lapsia. Nuo väitteet ovat vastuuttomia, eivätkä ne johda mihinkään.

Saarikko viittasi perussuomalaisten nuorten lanseeramaan kampanjaan, jossa kannustettiin ilmiantamaan opettajia perussuomalaisvastaisista puheista.

Saarikko sanoi kokouksen tiedotustilaisuudessa maininneensa perussuomalaiset nimeltä tietoisesti, koska pitää vihjailevaa syytöstä lasten ja nuorten aivopesusta väitteenä, jollaiselle pitäisi löytyä kattavaa katetta.

– Minulla on niin korkea arvostus suomalaista peruskoulua, ammatillista opetusta ja toista astetta kohtaan aina esikoulusta lähtien, suomalaista maailman parasta opettajakuntaa, että minä en salli enkä siedä, että vihjaillaan tällaisista asioista.

Saarikko puuttui myös keskustan näkemyksistä levitettyihin suoranaisiin valheisiin.

– Nyt on paikka oikoa niistä pari: Keskusta sanoo kyllä liikenteen vähemmille päästöille. Keskusta sanoo ei polttoaineveron lisäkorotuksille.

– Keskusta sanoo kyllä perheiden valinnanvapaudelle. Keskusta sanoo ei kotihoidontuen leikkauksille, Saarikko paalutti.

Saarikko paheksui voimakkaasti myös kansanedustaja Juha Sipilään kadulla kohdistunutta väkivallantekoa ja aikaamme pesiytynyttä puhetapaa, jota hän luonnehti puistattavaksi.

Saarikon mukaan myös päättäjällä on oikeus koskemattomuuteen.

– Radikaalit puheet johtavat radikaaleihin tekoihin. Nyt viimeistään on aika ymmärtää se.

Puheensa lopuksi Saarikko vetosi myös äänestäjiinsä maakunnissa.

– Kuntavaalien asetelma on tämä: Kumpi johtaa jatkossa maakuntia – keskusta, vai perussuomalaiset?

Saarikko muistutti keskustan olevan maakuntien voima ja tuttu luottopuolue.

– Teemme kaikkemme, että saamme olla sitä jatkossakin. Jos maakuntien voima pirstoutuu – sitä voimaa ei enää ole. Tästä vaaleissa on kysymys, hän varoitti.