Reuters: Nämä miehet ovat Venäjälle "pelkkää lihaa"
Humalaisia alokkaita, uppiniskaisia sotilaita ja rikoksiin syyllistyneitä.
Heitä Venäjä sijoittaa Ukrainan sodan etulinjaan, yksikköön nimeltä Storm-Z, kertoo uutistoimisto Reuters.
– Storm-taistelijat, he ovat pelkkää lihaa, kertoo eräs hengissä selvinnyt sotilas, joka sijoitettiin Itä-Ukrainassa sijaitsevan Bahmutin kaupungin liepeille viime kesänä.
Hän kertoo lääkinneensä kuutta tai seitsemään Storm-taistelijaa, vaikka yksikön komentaja oli käskenyt jättää heidät taistelukentälle.
Venäläissotilaan mukaan on tyypillistä, että kyseisiä taistelijoita pidetään Venäjän armeijassa vähäarvoisempina kuin muita sotilaita.
Reuters on ensimmäisenä mediana kerännyt kattavan todistusaineiston siitä, miten Storm-Z-yksikkö toimii.
Sen mukaan noin 100–150 miehen rangaistusyksiköt lähetetään yleensä sellaisiin paikkoihin, missä niillä ei ole kunnollista suojaa. Yksiköt kärsivät usein raskaita tappioita.
Reutersille kerrotaan tapauksista, joissa suuri osa yksiköstä on tuhoutunut kerralla.
Aiemmin rintamalle tuotiin vankeja taistelemaan palkkasotilasyhtiö Wagnerin joukoissa. Nyt vankien yksiköt sulautetaan suoraan osaksi Venäjän armeijaa, puolustusministeriön alaisuuteen.
Conflict Intelligence Team -ajatushautomon mukaan Storm-sotilaat ovat erittäin hyödyllisiä Venäjän armeijalle, sillä ne voidaan lähettää kaikkein vaarallisimpiin paikkoihin puolustamaan tai hyökkäämään.
Viime perjantaina Venäjän presidentti Vladimir Putin sivusi armeijassa palvelevia vankeja.
Hänen mukaansa rintamalla menehtyneet ”antoivat elämänsä isänmaan puolesta ja vapautuivat täydellisesti syyllisyydestään”.
Lisäksi Putin lupasi, että kuolleiden perheitä tuetaan.