Rahaministeri Vanhaselta pakit kokoomuksen veroehdotuksille

Talous

Oppositiopuolue kokoomuksen into alentaa ansiotuloverotusta kummastutti hallituksen riveissä, kun eduskunta keskusteli vuoden viidennestä lisätalousarviosta tiistaina.

Kokoomus linjasi vastikään uudessa tavoiteohjelmassaan, ettei yhdenkään suomalaisen pitäisi maksaa tienaamastaan lisäeurosta yli 50 prosentin veroa.

Esimerkiksi keskustan Markus Lohi ehti jo kyseenalaistaa verotuksen keventämisen mielekkyyden, kun valtio samaan aikaan velkaantuu raskaasti.

Hän kutsui kokoomuksen tavoitteita MTV Uutisten haastattelussa ”veropopulistisiksi”.

Lisäbudjetin käsittelyssä kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen tuputti puolueensa verolinjauksia valtiovarainministeri Matti Vanhaselle (kesk.).

– Olemme ehdottaneet tuntuvaa palkkaverotuksen keventämistä. Te olette sanoneet, että se ei ole järkevää. Onko todella niin, että teidän mielestänne Ruotsi on valinnut tässä väärän tien? Siellähän ensi vuonna keskituloisen ruotsalaisen palkansaajan verotus kevenee noin 300 eurolla vuositasolla. Lisäksi siellä kevennetään työnantajamaksuja, Mykkänen haastoi.

Vanhanen ei ryhtynyt vertailemaan Suomen ja Ruotsin valintoja, mutta totesi, ettei hallitus usko tuloveron alennuksen kiihdyttävän kuluttamista.

– Meidän perusanalyysimme kulkee niin, että suurin syy kotitalouksien kulutuskäyttäytymiseen on tällä hetkellä yleisen tilanteen luoma epävarmuus ja turvattomuuden tunne epidemian keskellä.

Lisäksi Vanhanen laskeskeli, että kokoomuksen esittämä miljardin euron tuloveron kevennys iskisi pahasti valtion kassaan.

– Valtion tulovero tuottaa 5,5 miljardia euroa – ei sen enempää. Siitä miljardi pois on viidenneksen osuus pois. Jäljelle jäisi 4,5 miljardia euroa verotuloja.

Rahaministerin mukaan on myös vaikea kuvitella sellaista tilannetta lähivuosina, että valtio olisi valmis luopumaan näin merkittävästä osasta tuloveroja.