Raadeltu kansakunta – Ukraina koostuu useista historian aikana erillään olleista alueista
Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 nosti uudella tavalla valokeilaan maan ja kansan, jonka yksityiskohtaista historiaa Suomessa vain harvat tuntevat.
Toki jo Krimin valtaus 2014 ja sen jälkeiset itäisen Ukrainan tapahtumat ovat olleet viimeisen kahdeksan vuoden aikana usein suomalaisenkin median huomion kohteena.
Viime kuukausien pääasiaksi suomalaisessa valtamediassa noussut sota Ukrainassa on nostanut esiin myös vahvoja tunteita. Suomalaiset on samalla ajettu isonvihan ja talvisodan historiallisiin muistoihin.
Itäisen Euroopan historian tuntija, dosentti Johannes Remy opettaa historiaa Kanadan Waterloossa Wilfrid Laurier -yliopistossa. Hän julkaisi 2015 yleisesityksen Ukrainan historiasta. Uudistettu painos ilmestyi tänä keväänä.
Teoksen päivitykseen oli todellinen tarve, sillä vuoden 2015 jälkeiset tapahtumat avaavat pitkälle sitä, mitä tapahtui kevättalvella 2022.
Teos on yleiskuvaus, jossa kirjoittaja selvittää Ukrainan historian keskiajan Kiovan Rusista helmikuun 24. päivään 2022.
Hän nostaa esille tärkeät maan historialliset vaiheet ja erilaiset käsitteet, kuten kasakkasodat, Venäjän ja Ukrainan valtioyhteyden kehityksen, ukrainalaisen nationalismin synnyn ja 1900-luvun monimuotoiset kehityskaaret.
Nykyinen Ukraina on valtio, joka koostuu useista historian aikana erillään olleista alueista.
Remy kuljettaa mukana kaikkia näitä alueita erillisissä kuvauksissaan. Kuten tiedämme, nykyisen Ukrainan länsiosa ja toisaalta maan itäinen osa ovat tietyissä historian vaiheissa kuulunet eri valtiollisiin rakennelmiin.
Krim on taas oma lukunsa. Tekijän luoma kuva on historiallisesti totta, mutta kokonaiskuvan hahmottaminen ei liene helppoa sille, joka ei juuri aikaisemmin ole paneutunut itäisen Euroopan valtiolliseen ja poliittiseen historiaan.
Tutkija Remyn kuvauksen painopiste on valtiollisessa ja poliittisessa tapahtumahistoriassa sekä sotahistoriassa. Toki tekijä nostaa esiin myös kulttuurihistoriaa. Ukrainan kirkkohistorian kuvaus on suppea, mutta lähtökohtaisesti paikkansa pitävä.
Venäjän kehityksestä se eroaa juuri läntisen Ukrainan osalta. Alueen kreikkalaiskatolinen kirkko on paavin alainen uskonnollinen toimija, mutta noudattaa itäistä riittiä. Ortodoksit ovat jakautuneet.
Yksi Ukrainan uusimman historian vaikeita asioita on holodomor, Stalinin hallinnon aiheuttama nälänhätä 1932–1933, joka tuotti miljoonia uhreja. Tekijä pohtii akateemisesti, voiko tuosta tragediasta käyttää kansanmurha-termiä. Tutkijoiden piirissä tästä tapahtumasarjasta on erilaisia käsityksiä.
Mielestäni ukrainalaisten tutkijoiden näkemys on täysin perusteltu: kysymyksessä oli tahallisesti aiheutettu ukrainalaisiin kohdistettu kansanmurha, josta Moskovan kommunistihallinto oli ensi sijassa vastuussa.
Tässä yhteydessä on kiinnostavaa huomata, ettei Remy mainitse kirjallisuusluettelossaan maineikkaan tietokirjailijan ja professorin Anne Applebaumin 2018 suomeksikin julkaistua teosta Punainen nälkä, joka kuvaa varsi seikkaperäisesti holomodorin vaiheet. Ukrainan historiasta kiinnostuneen kannattaa ehdottomasti tarttua myös Applebaumin kirjaan.
Yksi Ukrainan uusimman historian vaikeita asioita on holodomor.
Remyn kuvaus vuonna 1991 itsenäistyneen Ukrainan kehityksestä viimeisen 30 vuoden aikana sopii oivalliseksi johdatteluksi tämän kevään tapahtumien ymmärtämiseen. Tässä osuudessa on silmiinpistävää vahva keskittyminen maan poliittiseen historiaan ja muun muassa vaalitulosten selvittämiseen.
Remy nostaa esiin Budapestin sopimuksen vuodelta 1994. Ukraina oli luopunut ydinaseistaan ja tietyt valtiot, Venäjä mukaan lukien, antoivat sille turvatakuut. Jos Venäjä petti koko sivistyneen läntisen Euroopan keväällä 2022, sitä raskaammin se petti Ukrainan ja kansainvälisen sopimusjärjestelmän.
Myös Venäjän politiikka itäisessä Ukrainassa ja väite alueen venäjänkielisen väestön etujen ajamisesta ja ”puolustamisesta” on nyt syytä jättää omaan arvoonsa.
Remy päättääkin teoksensa lakonisesti, mutta inhorealistisen oikeasti kuvatessaan miten ”Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 viimeistään osoitti, ettei sodassa koskaan ollutkaan kysymys Itä-Ukrainasta tai Minskin pöytäkirjan tulkinnasta vaan siitä, etteivät Venäjän nykyiset vallanpitäjät hyväksy Ukrainan itsenäisyyttä”.
Johannes Remy: Ukrainan historia. Toinen uudistettu painos. Gaudeamus, 300 s.
Jouko Talonen
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston kirkkohistorian emeritusprofessori.