"Puuttuu konkretiaa" – HS: Sauli Niinistö kummeksuu EU:n puolustusinvestointien rahoittamista
Presidentti Sauli Niinistön mielestä EU:n puolustusinvestointien rahoitussuunnitelmasta puuttuu konkretiaa, kertoo Helsingin Sanomat. EU haluaa ohjata yhteensä 800 miljardia euroa lisää jäsenmaiden puolustuksen vahvistamiseen.
Niinistö arvelee, että keskivertokansalaiselle on muodostunut virheellisesti kuva, että EU rahoittaa puolustusta 800 miljardilla eurolla.
– Sehän on vain lupa lainata. Minäkin voisin naapurilleni sanoa, että minun puolestani saat miljoonan lainata, Niinistö sanoo HS:n jutussa.
Niinistö kuitenkin uskoo, että Euroopassa alkaa tapahtua. Hän pitää Saksan linjausta velkajarrun höllentämisestä puolustusmenojen osalta äärimmäisen merkittävänä.
– Jos Saksa lähtee noilla panostuksilla liikkeelle, niin kyllä se on varsin reipas suoritus.
Niinistö osallistui alkuviikosta Varsovassa järjestettyyn eurooppalaisten parlamentaarikkojen puolustus- ja turvallisuuspoliittiseen konferenssiin.