Puolustusministerit: Ruotsi valmis kehysvaltioksi Nato-joukoille Suomeen
Pohjoismaat
Suomen ja Ruotsin puolustusministerit kertovat Ruotsin olevan valmis ottamaan itselleen kehysvaltioroolin Suomeen perustettavassa Naton maavoimien läsnäolossa. Ruotsin hallitus ei ole vielä tehnyt asiasta virallista päätöstä.
Ministeri Antti Häkkäsen (kok.) ja ministeri Pål Jonsonin mukaan hanke on vasta alkuvaiheessa ja yksityiskohdat esimerkiksi joukon koosta ja siihen mukaan tulevista kansallisuuksista selviävät myöhemmin.
Eteentyönnettyjen maavoimajoukkojen (Forward Land Forces, FLF) perustaminen Suomeen sai Naton hyväksynnän puolustusministerikokouksessa kesäkuussa.