Pulkkailu retkeilyreiteillä aiheuttaa vaaratilanteita, varoittaa Metsähallitus
Alamäissä pulkkailu on aiheuttanut vaaratilanteita retkeilyreiteillä, kertoo Metsähallitus.
– Tiedossamme on ja olemme saaneet palautetta havainnoista ja vaaratilanteistakin alamäkien laskemisesta reiteillä, sanoo Metsähallituksen Luontopalvelujen virkistyskäytön erityisasiantuntija Erkki Ollila tiedotteessa.
Metsähallituksen mukaan mäkien laskeminen pulkalla aiheuttaa vaaratilanteita niin pulkkailijoille itselleen kuin muille ulkoilijoille. Törmäämisriskin lisäksi pulkalla tai liukurilla laskeminen tekee reiteistä liukkaita.
Vaaraa aiheuttavat myös maasta törröttävät oksat ja kivet, koska metsissä on tällä hetkellä vähän lunta.
– Jokainen on itse vastuussa omasta toiminnastaan ja muille aiheuttamistaan vahingoista, Ollila sanoo.
Metsähallitus myös muistuttaa, että laduilla tai laskettelurinteissä laskeminen pulkalla tai liukurilla ei ole sallittua.