PTT: Puun hintojen nousu jatkuu tänä ja ensi vuonna – Metsäteollisuuden tuotanto kasvaa ja puunkäyttö lisääntyy
Puun hintojen nousu on jatkumassa myös tänä ja ensi vuonna, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste.
PTT kertoo, että kuitupuun hinnannousu on ensi vuonna kuitenkin jo aiempaa maltillisempaa.
Tänä vuonna tukkipuun vuotuinen keskihinta nousee selvästi, noin kahdeksan prosenttia viime vuodesta. Koivutukin vahvemmassa hintakehityksessä näkyy PTT:n mukaan edelleen sen rajallinen saatavuus.
Kuitupuun hintakehitys pysyy yhä tukkipuuta nousujohteisempana. Kuitupuun vuotuinen keskihinta nousee tänä vuonna viidenneksellä viime vuoteen verrattuna. Ensi vuonna kuitupuun hintakehitys tasaantuu, kun markkina löytää uuden tasapainon tuonnin vähennyksen aiheuttaman shokin jälkeen. Keskihinta nousee silti yhä noin viisi prosenttia.
Metsäteollisuuden tuotannon kasvu jatkuu ensi vuonna, PTT:n ennuste kertoo.
Tutkimusjohtaja Paula Hornen mukaan ensi vuonna kasvu jatkuu etenkin massateollisuudessa, koska Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan tuotanto on palautunut ja Stora Enson Oulun kartonkilinja käynnistyy.
– Tämä lisää puun käyttöä noin kuusi prosenttia. Kehitys näkyy hakkuiden lisääntymisenä, Horne sanoo tiedotteessa.
Metsäteollisuudessa puunkäyttö on laskenut parin edellisen vuoden aikana, mutta tänä vuonna käyttömäärä kääntyy hienoiseen nousuun. Puunkäyttö nousee tänä vuonna noin kolme prosenttia, kun kemiallisen metsäteollisuuden tuotanto lisääntyy.
PTT ennustaa, että Suomen metsäteollisuuden viennin arvo lähtee ensi vuonna selvään nousuun. Tänä vuonna metsäteollisuuden viennin arvo kasvaa kolme prosenttia, mutta ensi vuonna jo lähes kymmenen prosenttia.
PTT:n ennusteen mukaan ensi vuonna eniten kasvaa kartongin ja massan viennin arvo.
– Vuonna 2025 vientiä vauhdittaa etenkin kartonki, jonka tuotanto ja vienti kasvavat, kun Stora Enson Ouluun valmistuva kuluttajapakkauskartonkilinja käynnistyy. Tällä on vaikutusta myös esimerkiksi selluntuotantoon, sanoo metsäekonomisti Marjo Maidell tiedotteessa.
Myös sahatavaran kohdalla tilanteen ennustetaan kohenevan, kun rakentaminen alkaa virota.