Miksi rajoitustoimia käytetään niin usein? Asiantuntijat odottavat nyt päättäjiltä muutoksia vanhustenhuoltoon

Vanhushoiva

Julkisuuteen tullut vanhuksen kuristumistapaus hoivakodissa kertoo asiantuntijoiden mukaan vanhustenhuollon kroonisista ongelmista.

– Tietysti yksittäisissä tapauksissa vaikuttavat juuri siihen tapahtumaan liittyvät asiat, mutta kun olen tätä kenttää tutkinut itse pitkään, yhdistän tämänkin surullisen tapahtumasarjan näihin ongelmiin, sanoo yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger Jyväskylän yliopistosta STT:lle.

Kröger ja vanhuusoikeuden tutkijatohtori Henna Nikumaa Itä-Suomen yliopistosta sanovat, että ilman poliittista suunnanmuutosta vastaavia tragedioita on hankalaa estää toteutumasta.

He odottavat päättäjiltä useita muutoksia: lisää rahaa ja henkilökuntaa, koulutusta erityisesti muistisairaiden potilaiden kohtaamiseksi ja oikeudellisen osaamisen vahvistamiseksi sekä itsemääräämisoikeuslain laatimista.

Turun Sanomat kertoi viime perjantaina, että Esperi Caren hoivakodissa Turussa joulukuussa Alzheimerin tautia sairastanut vanhus kuristui kuoliaaksi, kun hän oli sidottuna tuoliin. Poliisi tutkii asiaa. Omaiset ovat kertoneet, että vanhus olisi ollut sidottuna tuoliin vöillä toistaiseksi tuntemattomasta syystä.

Ihmis- ja perusoikeuksien opintoja tarvittaisiin muun muassa siihen, että ei lainvastaisesti käytettäisi niin sanottuja rajoitustoimia ympärivuorokautisissa hoivayksiköissä.

Nikumaan mukaan rajoitustoimia voi vöillä sitomisen lisäksi olla muun muassa kemiallinen sitominen eli asiakkaan lääkitseminen liikkumattomaksi.

Nikumaa sanoo, ettei itsekään sairaanhoitajaopiskelijana 25 vuotta sitten osannut epäillä, että rajoitustoimissa olisi kyse perusoikeuksien rajoittamisesta.

– Se oli osa käytössä olleita hoitotoimenpiteitä, osa hoivakulttuuria.

Kokemus ja tutkimusura ovat kuitenkin osoittaneet Nikumaalle, että hyvin usein rajoittaminen olisi ehkäistävissä.

– Yhdeksän kymmenestä näistä on ennaltaehkäistävissä tai ratkaistavissa muilla tavoin. Mutta se vaatii ymmärrystä ja osaamista kohdata muistisairas ihminen ja riittävästi työntekijöitä.

Perustuslain mukaan kenenkään vapautta ei saa riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyjä perusteita. 

– Ongelmana on se, että vanhustenhuollon ympärivuorokautisesta hoivasta ja asumispalveluista ne laissa säädetyt perusteet puuttuvat, Nikumaa sanoo.

Kyse on niin sanotusta itsemääräämisoikeuslainsäädännöstä. Ilman sitä joudutaan Nikumaan mukaan juridisesti kestämättömiin tilanteisiin: kun käytetään rajoittamistoimia, rikotaan samalla perustuslakia.

– Lainsäädäntöä on tehty monen hallituksen aikana kuin Iisakin kirkkoa, mutta hallitus toisensa jälkeen on priorisoinut muut lainvalmistelutyöt. 

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus on kirjannut ohjelmaansa, että lainsäädännön valmistelutyötä jatketaan, mutta Nikumaan mukaan hallitus ilmoitti viime vuoden keväänä, että lainvalmistelutyöhön varatut varat leikataan.

Tiistaina vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo sanoi vaativansa, että hallitus ottaa työn alle iäkkäiden hoivapalveluja koskevan itsemääräämislain laatimisen.

Nikumaan mukaan lainsäädännön puuttuminen ei kuitenkaan saa olla tekosyy sille, että rajoitustoimia käytetään ilman huolellista harkintaa.

– Meillä on olemassa ohjeita, suosituksia ja eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuja, joista käy ilmi aivan selkeät askelmerkit.

Rajoitustoimenpiteet on tarkoitettu ääritilanteisiin, joissa henkilön itsensä tai muiden terveys, turvallisuus tai omaisuus on vakavassa vaarassa eikä henkilö ymmärrä tilannetta. Ohjeiden mukaan kaikki mahdolliset lievemmät keinot täytyy ensin kokeilla ennen kuin rajoitustoimiin turvaudutaan.

– Myös henkilön itsensä kanssa täytyy keskustella. Jos hänen kanssaan ei pysty keskustelemaan tai hän ei enää ymmärrä, täytyy keskustella omaisten kanssa.

Nikumaa korostaa, että jos päädytään hetkellisesti siihen, että rajoitetaan vanhusta, häntä ei voi jättää valvomatta.

Verrattuna esimerkiksi muihin Pohjoismaihin Suomessa käytetään asiantuntijoiden mukaan selvästi vähemmän rahaa vanhustenhuoltoon suhteessa bruttokansantuotteeseen (bkt), Kröger kertoo. Henkilökuntamitoitus hoivakodeissa on Suomessa lisäksi selvästi pienempi.

Nykyhallitus pienensi ympärivuorokautisen hoivan sitovan vähimmäishenkilöstömitoituksen 0,6 työntekijään asukasta kohti vuosi sitten.

Vanhustenhuollossa ei selviydytä edes nyt sille annetuista tehtävistä – puhumattakaan siitä isosta haasteesta, joka seuraavan 10–15 vuoden aikana on tulossa suurten ikäluokkien vanhetessa ja muistisairauksien lisääntyessä, Kröger sanoo.

Suomen varautuminen tulevaisuuteen on ollut hänestä toistaiseksi sitä, että julkinen valta on pyrkinyt vähentämään velvollisuuksiaan ja hoivapalveluiden tarjontaa.

– Väestö on tavallaan totutettu siihen, että näitä palveluita ei ole kunnolla saatavilla, Kröger sanoo.

STT pyysi haastattelua aiheesta myös sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolta (ps.), mutta esikunnasta kerrottiin ministerin olevan lomalla.