Professori Laura Kolbe suree mökkiläisten demonisointia Uusimaa-keskustelussa – "Pelikentän viattomin nappula nostettiin tikun nokkaan"
Uudenmaan eristyksen purkamisesta noussut kovasanainen polemiikki huolestuttaa kaupunkihistorian tutkijaa professori Laura Kolbea.
Keskustelussa uusmaalaiset on leimattu maakuntia saastuttaviksi taudinlevittäjiksi ja vaadittu heidän pitämistään yhä tiesulkujen takana. Jopa presidentti Sauli Niinistö on varoittanut uusmaalaisiin kohdistetuista purkauksista.
Myös Kolben mielestä keskustelu on ”tunnepolitisoitunut” vaarallisella tavalla.
– Asiaan alkoi kietoutua vanhakantaisia mielikuvia hyvästä maaseudusta ja pahasta kaupungista. Kyseessä on ikivanha teema. Maakunnista katsottuna Helsinki näyttäytyy likaisena ja vieraana suhteessa aitoon ja puhtoiseen agraari-Suomeen, Kolbe pohtii.
Kolben mukaan samassa rytäkässä ryhdyttiin tekemään politiikkaa ja nostettiin mökkiläiset, ”koko pelikentän viattomin nappula”, yhtäkkiä tikun nokkaan – epäoikeudenmukaisesti.
– Koska mökkiläisethän ovat traditionaalisesti yhdistäneet nämä kaksi maailmaa, sen ”kaupungin” ja ”maaseudun” toimimalla siltana ja välittäjänä.
Kolben mukaan mökkiläisyys on ollut ja on yhä suomalaisen yhteiskunnan suuria vahvuuksia.
– Ja se ei ole ollut mikään luokkajuttu, että vain yläluokalla on varaa maaseutuasuntoon, meidän mökkikulttuurimme on tähän asti ollut aika demokraattista ja kansanvaltaista ja tärkeää, koska se yhdistää meitä. Meidän kaikkien sukutarinoista löytyy se maaseutu.
Kolbe arvelee, että Uusimaa-keskustelun luonne on ollut shokki monille, jotka haluavat menestystä sekä kaupungeille että maaseudulle.
– Yhtäkkiä on epämiellyttävä tunne, että istumme jossakin tennisottelussa, ja on päätettävä, ketä kannattaa.
Kolbe huomauttaa, että maakuntien varaan rakentuva Suomi on oikeastaan Suomen vanhinta kansallisen identiteetin kerrostumaa.
Kun keskustelu Uudenmaan eristämisestä alkoi, käytiin Kolben mukaan kiinnostavaakin keskustelua siitä, mikä historiallisista maakunnista nuorin ja identiteetiltään heikoin Uusimaa oikein on.
Keskustelussa jäi marginaaliin 2000-luvulla vahvistunut, hieman arrogantti stadi-identiteetti ja siihen liittynyt kaupunkivaltioajattelu, jonka näkyvä puolestapuhuja Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on viime vuosina ollut.
– Nyt yhtäkkiä keskustelun ytimeen singahtivat marginaalista maakunnat, heimot ja alue-identiteetit. Se oli kiinnostavaa!
Uusimaa-keskustelun rinnakkaisilmiönä aktivoitui kuitenkin myös ikiaikainen maalaiset vastaan kaupunkilaiset -asettelu.
– Viime päivinä on pömpsähtäntyt esiin lähes alkukantaisia ja historiallisesti synkkiä asetelmia ja asenteita, joiden itse ajattelin kadonneen jo aikaa sitten.
”Mikä on se veri joka vetää kyttäämään naapuria ja tuomitsemaan tämän?”
Leimallista poikkeustila-ajalle ja sen yhteydessä käydylle keskustelulle on ollut myös kansalaisten sujuva solahtaminen koviin perusoikeuksien rajoituksiin.
Poliitikoilta on vaadittu pikemminkin yhä kovempia rajoituksia kuin niiden purkamista, perustuslain merkitystä joko kunnolla ymmärtämättä tai siitä piittaamatta. Onko sortovuosista siis kulunut jo liikaa aikaa?
Kolbe sanoo pohtineensa tematiikkaa itsekin viime aikoina.
– Mikä on se meissä ihmisissä oleva ”Stasi-geeni”, ankara tarve kontrolloida toista ihmistä. Taustalla on ajatus, että minä olen se oikeassa oleva, ja muut tekevät väärin.
Kolbe muistuttaa, että lähihistoriastakin löytyy karmaisevia esimerkkejä kontrollijärjestelmien toiminnasta aivan lähialueilta.
– Mikä on se veri joka vetää kyttäämään naapuria ja tuomitsemaan tämän? Ehkä taustalla on halu hakea omaan olemiseen rajoja, turvallisuutta ja pysyvyyttä.
Kriisin aikana on Kolben mukaan joka tapauksessa nähty, etteivät suomalaiset ole edelleenkään kovin hyviä hakemaan keskustelemalla parasta ratkaisua ja vaihtoehtoa.
Taustalla vaikuttaa hänen mukaansa yhä ”management by perkele” -asenne.
– Kovissa paikoissa on vallinnut ja on hyväksytty sotilaskulttuurinen pohjavire, käskytys, selvät säännöt ja rajoitukset ja tiukat toimintamallit.
Helsingin yliopiston Euroopan historian professuuria hoitavan Kolben mukaan koviin rajoituksiin mukautuminen ei kuitenkaan merkitse sitä, että suomalaisetkin olisi sopivissa oloissa helppo höynäyttää Unkarin tielle.
Kolbe muistuttaa, että entisissä kommunististissa maissa kansaanvaltainen hallintokulttuuri on ohutta ja demokratia haurasta. Se näkyy esimerkiksi paikallistasolla. Toisin on Suomessa, jossa vahva ja vanha kunnallinen itsehallinto on ollut jo 100 vuottaa demokratian ja kansanvallan paras tae.
Kolbe ei usko, että mikään puolue, linja tai ideologia onnistuisi myöskään saamaan Suomessa ehdottoman enemmistön, 51 prosenttia.
– Tämä on minusta Suomen kansanvallan suoja: yhtäältä kunnallinen itsehallintoja vahva virkamiesvalmistelu ja toisaalta politiikan moniarvoisuuden perinne, joka on meillä syvästi juurtunut poliittisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja hallintokulttuuriin.
Kolben mukaan näin ei ole Puolan ja Unkarin kaltaisissa maissa, jotka muutama vuosikymmen sitten joutuivat luomaan hallintonsa ja politiikkansa melko tyhjästä.
Sitäkin enemmän Kolbe kantaa huolta Euroopan unionin tilanteesta ja tulevaisuudesta. Hän katsoo unionin ajautuneen koronakriisissä totaalisesti marginaaliin.
Edessä on vuoden 1945 kaltainen nollatilanne. Nyt tosin ei tarvitse luoda eurooppalaisen yhteistyön rakenteita, mutta rakenteet on täytettävä uusilla sisällöillä.
– Pitää ikään kuin uudelleen keksiä europpalaisuus jälleen ja pohtia sekä unionin tarkoitus, että eurooppalainen arvoperusta, jolla yhteistyötä lähdetään tekemään, hän opastaa.
Korjattu 17.4. klo 1.01 määräenemmistö ehdottomaksi enemmistöksi.