"Politiikan Jarkko Ruutu" siivosi Jyrki Kataisen maalinedustan — SDP ottaa osumia ja keskusta pääsee vähällä Jyri Häkämiehen muistelmissa
Elinkeinoelämän Keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies täyttää tänään maanantaina 60 vuotta. Suuret juhlat eivät tule nyt kyseeseen, joten Häkämies julkaisee pyöreiden vuosiensa kunniaksi kirjan.
Muistelmat ovat saaneet nimekseen Väistämättä. Opiskeluaikoinaan toimittajanakin työskennellyt Häkämies kirjoitti kirjansa itse, mutta tarvitsi sentään valmentajan. Sellaisena toimi pitkäaikainen tuttava, professori Matti Apunen, joka on kirjan päähenkilön tavoin lähtöisin Kotkasta.
Häkämies kiistää jyrkästi, että kyseessä olisi minkäänlainen vaalikirja. Ei, vaikka presidentinvaalit häämöttävät jo nurkan takana. Niihin kirjailija tarjoilee kokoomuksen ehdokkaaksi Jan Vapaavuorta tai Alexander Stubbia.
Eduskuntaan voi tosin taas ensi vaaleissa olla tyrkyllä Häkämies. Jyri Häkämiehen mukaan hänen poikansa Joel on kiinnostunut ehdokkuudesta. Perinteitä suvussa on, sillä myös Jyri Häkämiehen isä Erkki ja veli Kari ovat toimineet kansanedustajina.
– Politiikan perheyritys, Häkämies myhäilee kirjassaan.
Häkämiehen muistelmat ovat varsin suorasanaista tekstiä. Häntä on luonnehdittu politiikan Jarkko Ruuduksi, joka ei väistele laitataklauksia eikä ahtaita paikkoja.
Kirjassa osumia saavat varsinkin demaripoliitikot, kuten Tarja Halonen ja Eero Heinäluoma. Presidentti Halosen ja puolustusministerinä toimineen Häkämiehen suhteita hiersivät jälkimmäisen tunnettu Nato-myönteisyys sekä tämän ystävyys Sauli Niinistön kanssa.
Ministerikautensa alussa Häkämies yritti esittää Haloselle puhemies Niinistön ylentämistä majuriksi.
– Sano sille sun kaverillesi, että näihin hommiin pääsee alemmillakin sotilasarvoilla, Halonen tiuskaisi Häkämiehen mukaan.
SDP:n nuorempaankaan polveen Häkämiehellä ei ole erityisen lämpimät välit. Volyymit ovat kohonneet niin Antti Rinteen kuin Krista Kiurunkin kanssa riidellessä.
– Rinne taivuttelee, painostaa ja oikoo mutkia suoriksi, Häkämies kuvailee entisen ay-jyrän toimintatapoja.
Kiurua hän kutsuu politiikan kauppalopoksi, jolle diilien tekeminen on verissä.
– En tiedä politiikassa ketään toista, joka näin määrätietoisesti rakentaa omaa uraansa.
Häkämies avaa kirjassaan kokoomuksen 2000-luvun valtapelejä. Hänellä ei ollut virallista asemaa puoluejohdossa, mutta epävirallisesti hän oli heti puheenjohtaja Jyrki Kataisesta seuraava.
– Me kaikki tiesimme, että hän oli tosiasiassa kakkonen, puheenjohtajan aisapari ja tuki. Erityisesti vaikeissa paikoissa Jyri teki Jyrkille poliittista tilaa vääntämällä ja runttaamalla, Kataisen kabinettipäällikkönä toiminut Jussi Kekkonen kuvailee kirjassa.
Häkämies ei itsekään kaunistele rooliaan. Hänen tehtävänään oli siivota maalinedusta ja toimia linkkimiehenä eri suuntiin. Joskus toimeksiannot olivat varsin ikäviä.
Häkämies oli mukana houkuttelemassa Ville Itälää Sauli Niinistön seuraajaksi kokoomuksen puheenjohtajana. Hän toimi puhemiehenä jälleen muutaman vuoden kuluttua, kun Itälälle ilmoitettiin, ettei jatkokautta ole luvassa.
Häkämies kertoo kirjassa toimineensa viestinviejänä myös Niinistön ja Kataisen välillä. Häkämiehen ehdotuksesta Niinistö ilmaisi Seinäjoen puoluekokouksen aattona suosittelevansa Kataista kokoomuksen puheenjohtajaksi.
Juuri Niinistön tuen on arveltu ratkaisseen voiton Kataiselle kokeneen Ilkka Kanervan sijaan. Myöhemmin kaksikon välit viilenivät, kun Katainen jätti Niinistön vuonna 2007 käytyjen hallitusneuvottelujen ulkopuolelle ja ilman ministerinsalkkua.
Keskusta pääsee Häkämiehen kirjassa suorastaan hämmästyttävän vähällä. Kepu ei ole pettänyt, vaan puolueesta on löytynyt jopa ystäviä, läheisimpänä nykyinen elinkeinoministeri Mika Lintilä.
Ystävyys kesti silläkin kertaa, kun Niinistön ensimmäistä presidentinvaalikampanjaa johtanut Häkämies unohti huippusalaisen kampanja-aineiston Lintilän työhuoneeseen.
– En tiedä vilkaisiko Mika kuoren sisältöä, mutta mihinkään asia ei vuotanut, Häkämies kiittelee.
Myös kaikki viime vuosikymmenten keskustalaiset pääministerit – Esko Aho, Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi ja Juha Sipilä – saavat osakseen kehuja.
Vanhasta Häkämies kuvailee asioita nopeasti omaksuvaksi, lehmänhermoiseksi ja käytökseltään hillityksi. Häkämiehen mukaan pääministeri tuki puolustusministeriään vuonna 2007, kun tämä piti kuuluisan ”Venäjä, Venäjä, Venäjä” -puheensa.
Vaikka ”ulko- ja turvallisuuspolitiikan vuodeosasto” älähti, Vanhanen viestitti, ettei ministerin kannattanut edes harkita eroamista.
– En sitä harkinnut, mutta toki jos pääministeri olisi ovea osoittanut, tilanne olisi ollut vaikea, Häkämies kirjoittaa.
Hän ei edelleenkään kadu sanomisiaan, päinvastoin.
– En arvostellut Venäjää vaan ennakoin geopolitiikan paluuta. Georgia ja Krim osoittivat myöhemmin, että näin myös tapahtui.
Häkämiehen mukaan hänen puolustusministerikautensa haastavin ja työllistävin asia oli Afganistan. Operaation mielekkyyttä ja sen vaatimia uhreja oli vaikea perustella, kun mitään kehitystä ei tuntunut tapahtuvan.
Puolustuksen lisäksi Häkämiehen salkkuun kuului valtionyhtiöiden omistajaohjaus. Kun valtion osittain omistama Stora Enso ilmoitti useiden tehtaiden lakkautuksista, ministeri joutui tulilinjalle.
– Jälkikäteen voi sanoa, ettei Stora Enso ymmärtänyt riittävän hyvin, kuinka suuri poliittinen pommi näistä ilmoituksista syntyy ja jätti liian suuren osan debatista ministerin hoidettavaksi. Asetelma oli outo: ministeri perustelemassa liiketoiminnallisia päätöksiä, Häkämies kirjoittaa.
Häkämies kertoo kirjassaan harkinneensa politiikan jättämistä jo puolustusministerikaudellaan. Puheenjohtaja Katainen onnistui kuitenkin vetoamaan aisaparinsa tunteisiin: Häkämiehen lähtö tuntuisi samalta kuin jos isoveli muuttaisi pois kotoa.
– Tuo lause sitten jäädytti siirtohaluni. En ollut valmis lähtemään kotoa enkä jättämään pikkuveljeä.
Katainen nimitti Häkämiehen vuonna 2011 hallituksensa elinkeinoministeriksi. Jo runsaan vuoden kuluttua pikkuveli sai jäädä, kun Häkämies lähti Elinkeinoelämän Keskusliiton toimitusjohtajaksi.
Uudessakaan tehtävässä Häkämies ei ole väistellyt tiukkoja paikkoja, vaan kohahdutti heti pestinsä aluksi ehdottamalla työviikon pidentämistä kahdella tunnilla.
EK:n toimitusjohtajana Häkämies oli tärkeässä roolissa, kun Juha Sipilän hallituksen kilpailukykysopimus solmittiin kesällä 2016. Häkämiehen mukaan sopimus paransi yritysten kilpailukykyä merkittävästi ja on kärsinyt turhaan huonosta maineesta.
Nykyistä Sanna Marinin hallituksen ohjelmaa Häkämies pitää höttöisenä. Hän väittää jopa, että korona pelasti hallituksen.
Hallituksen tavoite 80 000 uudesta työpaikasta on jäämässä Häkämiehen mukaan vajaaksi, ja korona kelpaa selitykseksi. Velkaantumisesta on tullut uusi normaali.
– Kaikki sanovat kuin yhdestä suusta: nyt ei ole sopeutusten vaan vahvan elvyttämisen aika. Mutta kuka sanoisi sen, mikä olisi yleisesti hyväksyttävä hetki sopeuttamiselle?
Häkämies vakuuttaa viihtyvänsä nykyisessä työssään EK:n toimitusjohtajana. Politiikkaan hän ei haikaile takaisin, mutta jakaa silti kokoomukselle auliisti ”rivijäsenen” neuvojaan.
Kärsimättömyydestään tunnettu Häkämies vaikuttaa jo käynnistäneen Petteri Orpon lähtölaskennan, mutta kuntavaalien hyvä tulos antoi puheenjohtajalle vielä hetken armonaikaa.
– Jos kokoomuksen kannatus ei keväällä 2022 vuotta ennen vaaleja ole 20 prosentin tietämissä, se ennakoi paineita vaihtaa puheenjohtaja. Ehdokkaatkin ovat selvillä: Antti Häkkänen ja Elina Valtonen, Häkämies linjaa.
Häkämiehen mukaan kokoomukselle kelpaa seuraavista eduskuntavaaleista vain voitto. Hän kuvailee kokoomuksen ja SDP:n välien olevan nykyisellään äärimmäisen heikot. Ellei demarien puheenjohtaja vaihdu, puolueilla ei ole asiaa samaan hallitukseen.
Kilpailuttamisen ja yksityistämisen nimiin vannova Häkämies ei muutenkaan peittele porvarihallituksen mieluisuutta. Se edellyttäisi hänen mukaansa perussuomalaisten mukanaoloa.
Talouspolitiikassa yhteinen sävel perussuomalaisten kanssa olisi Häkämiehen mukaan löydettävissä helposti, mutta ihmisoikeus- ja maahanmuuttokannoissa sekä EU-linjauksissa on enemmän soviteltavaa.
– Epäilenkin, että suhteesta perussuomalaisiin tulee ratkaiseva kysymys, kun kokoomuksessa tehdään linja- ja henkilövalintoja, Häkämies kirjoittaa.
Jyri Häkämies: Väistämättä. Otava, 304.