Pojat saavat yhä useammin ADHD-diagnoosin perusterveydenhuollossa – nämä tekijät lisäävät riskiä
Suomalaiset lapset ja erityisesti pojat saavat yhä useammin ADHD-diagnoosin perusterveydenhuollossa.
Asia selviää Turun yliopiston tuoreesta tutkimuksesta.
Äidin psyykkiset sairaudet raskauden ja lapsen varhaisten elinvuosien aikana, raskausajan tupakointi ja se, ettei äiti ollut parisuhteessa, olivat yhteydessä lapsen suurempaan todennäköisyyteen saada aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön diagnoosi lapsuusiässä, erityisesti jos lapsi oli alle 8-vuotias.
Nämä riskitekijät eivät lisääntyneet ajan kuluessa, mutta äitien psyykkisten häiriöiden diagnooseissa oli lievää nousua.
– ADHD-diagnoosien määrän lisääntymisen syyt ovat todennäköisesti moninaisia, ja voivat liittyä esimerkiksi parempaan tietoisuuteen ADHD:sta ja psyykkisistä häiriöistä, ympäristön ja yksilön ominaisuuksien välisen epäsuhdan kasvuun sekä lisääntyneeseen terveydenhuollon palveluihin hakeutumisen ja käytäntöjen muuttumiseen, kertoo Turun yliopiston tutkijatohtori, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Marika Leppänen.
Tutkimusaineisto koostui vuosina 2001–2006 syntyneiden 341 632 lapsen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon käyntien diagnoositiedoista.
Pojista 6,4 prosenttia ja tytöistä 1,5 prosenttia oli saanut ADHD-diagnoosin siihen vuoteen mennessä, kun täyttivät 12 vuotta. Diagnoosi asetetaan keskimäärin 8 vuoden iässä.
Perusterveydenhuollossa asetettujen ADHD-diagnoosien osuus verrattuna erikoissairaanhoidon diagnooseihin kasvoi ajan myötä. Perusterveydenhuollon diagnooseja on tallennettu rekistereihin vasta vuodesta 2011 eteenpäin.
ADHD-diagnoosien määrä kasvoi kuitenkin jo tarkastellessa pelkkiä erikoissairaanhoidon diagnooseja ja niitä lapsia, joista oli kaikki perusterveydenhuollon tiedot.
ADHD-diagnoosien asettamisessa on myös lapsuusiässä selvä sukupuoliero, kun vuosi vuodelta yhä useampi poika saa ADHD-diagnoosin, mutta tyttöjen ADHD-diagnoosit viivästyvät usein nuoruusikään.
– Tämä voi liittyä siihen, että tyttöjen oirekuva ei aina ole tyypillinen, eikä sisällä esimerkiksi merkittävästi hyperaktiivisuutta, minkä vuoksi häiriötä voi olla vaikeampi tunnistaa lapsuusiässä ulospäin näkyvän käytöksen avulla, tutkija pohtii.
Tutkimuksen tulokset puoltavat sitä, että lasten, nuorten ja perheiden terveyspalveluiden tarjoajien tulisi turvata riittävät resurssit ja osaaminen lapsen oireiden arvioihin, jotta perheen kokonaiskuormitusta, muiden häiriöiden mahdollisuutta ja epäselviä oirekuvia saadaan riittävän hyvin tutkittua yli- tai alidiagnostiikan välttämiseksi ja oikeanlaisen avun löytämiseksi.
Perusterveydenhuollon lisääntynyttä roolia ADHD-diagnostiikassa ja -hoidossa olisi myös tärkeä tutkia lisää lasten hoidon laadun kehittämiseksi, tutkijat näkevät.