Pimeys voi viedä mehut – selätä kaamos näillä vinkeillä
Vuoden pimeimmät kuukaudet ovat edessä kaikkialla Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan suurin osa Suomessa asuvista ihmisistä huomaa syksyllä, että valon väheneminen vaikuttaa hyvinvointiin. Aikuisista jopa joka viides kokee runsaasti kaamosoireita.
Rovaniemellä työskentelevä Baronan aluepäällikkö Kirsi Karhu jakaa tiedotteessa vinkkinsä siihen, miten työhyvinvointia voi tukea näissä olosuhteissa.
1. Vaali kirkasvaloa päivällä, vältä sinistä valoa illalla
Palautuminen on hyvinvoinnin perusta. Erityisesti iltapainotteisessa työssä kannattaa tietoisesti raivata kalenteriin tilaa rauhoittumiselle, jotta elämä ei muutu pelkäksi nukkumisen ja työnteon vuorotteluksi.
Uni on yksi merkittävimmistä hyvinvoinnin lähteistä.
Kirkasvalo voi tukea jaksamista pimeinä kuukausina, mutta yhtä tärkeää on huolehtia iltarutiineista ja sinisen valon vähentämisestä ennen nukkumaanmenoa. Kun ilta rauhoitetaan ja uni saa ansaitun tilansa, se palauttaa tehokkaammin ja vahvistaa vastustuskykyä.
2. Tunnista ja torju väsyttäviä mielitekoja
Talvella keho tarvitsee erityistä tukea: D-vitamiinia ja monipuolista ruokavaliota, eikä influenssarokotuksestakaan ole haittaa.
Riittävä vedenjuonti on tärkeää myös pakkasella, vaikka janon tunne ei ole yhtä voimakas kuin kesällä.
– Moni huomaa talvella mieliteon raskaampiin ruokiin, mikä on luonnollista, mutta raskas ruokavalio voi myös väsyttää. Omien ruokailutottumusten muutosta kannattaa seurata, sanoo Karhu.
3. Pidä kiinni sosiaalisesta elämästä ja harrastuksista
Vaikka talvella on houkuttelevaa käpertyä peiton alle pötköttämään, ei kannata unohtaa omaa sosiaalista elämää. Vapaa-ajan vietto ja harrastukset tuovat arkeen rytmiä ja iloa, ja auttavat jaksamaan pimeänä vuodenaikana.
4. Lataa energiaa luonnosta myös pakkasella
Luonto tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä kaikkina vuodenaikoina. Ulkoilu raikkaassa ilmassa virkistää ja metsässä oleskelu vähentää tutkitusti stressiä. Työn ohessa kannattaa ottaa kaikki hyöty irti ulkoiluelämyksistä. Ulkoilu talvella on lopulta pukeutumiskysymys.
5. Hyödynnä chat- ja etäpalveluita
Erityisesti pohjoisessa etäisyydet voivat olla pitkiä ja matka terveyspalveluihin useita satoja kilometrejä.
– Onneksi apua on saatavilla myös etänä. Chat- ja etäpalvelut tarjoavat nopeaa tukea moniin pulmiin ja ovat tärkeä apuväline hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Erilaisia etäpalveluita voi hyödyntää matalalla kynnyksellä, Karhu kannustaa.