Outo tilanne kansainvälisessä sulkapallossa: Sulkapula
Sulkapallokilpailuissa ryhdytään kokeilemaan synteettistä pelivälinettä sulkapulan takia. Sulkapallon kansainvälinen lajiliitto BWF kertoo, että synteettisiä sulkapalloja aletaan käyttää ensimmäiseksi alemman tason turnauksissa ja juniorikilpailuissa.
Kokeen taustalla on pula ankan ja hanhen sulista sekä sulkien hintojen kiivas nousu.
Sulkapallojen hinnat yli tuplaantuivat viime vuonna. BWF:n mukaan asia oli viime vuonna huolenaihe, muttei vielä kriisi. Nyt tilanne on pahentunut entisestään.
– Kokeilussa kerätään dataa eri valmistajilta sekä palautetta pelaajilta, tuomareilta ja kisajärjestäjiltä, BWF kertoo.
Kiina on sulkapallojen johtava valmistaja, mutta tuotanto on laskenut viime vuosina. Sulkapulaa on pahentanut myös lajin suosion kasvu juuri Kiinassa.
Yhteen laadukkaaseen sulkapalloon tarvitaan 16 huolella valikoitua sulkaa ankan tai hanhen siivistä.