Onko hokema koko Suomen asuttuna pitämisestä aikansa elänyt? – "Eihän kukaan kai vakavissaan ole tarkoittanut, että joka neliökilometri olisi asuttu"
On kyllä kiva, kun naapurissakin on taas illalla valot, Ulla Haapsalo sanoo.
Sotkamon Haapalanlahden kylän kumpuilevat pellot kylpevät syyskesän auringossa. Naapuritalon rakennukset siintävät niiden toisella laidalla.
Jokin aika sitten naapuritaloja remontoitiin ja valoja ei siksi näkynyt. Silloin Haapsalo sytytteli valoja kotitaloonsa itse.
– Että ei ihan niin pimeää olisi.
Mutta se tilanne ei kestänyt kauaa. Nyt naapuriin on perustettu bed and breakfast -yritys, jolla on myös oma olutpanimo. Sen valot tuikkivat iltaisin naapuriin saakka.
– Kyllä täältä tulevaisuutta löytyy, tuoreen yrityksen omistaja Kaisa Tyler naurahtaa.
Hän on Haapalan tilan omistaja jo viidennessä polvessa. 150-vuotias lapsuudenkoti on nyt majoituspalvelujen keskus.
Haapalanlahden kylään Tyler muutti takaisin Lontoosta, jossa hän ehti asua useamman vuoden Britanniasta kotoisin olevan miehensä Craig Tylerin kanssa.
– Halusimme lapsillemme rauhallisemman paikan elää, Craig Tyler perustelee.
Haapsalon ja Tylerien ratkaisut liittyvät olennaisella tavalla suomalaiseen aluepolitiikkaan, joka nousi jälleen tapetille heinäkuussa.
Ylen teettämään kyselyyn vastanneista 79 prosenttia oli sitä mieltä, että valtion on turvattava palvelut niin, että koko Suomi pysyy asuttuna.
Uutinen kirvoitti keskustelua siitä, onko koko Suomen asuttuna pitäminen edes mahdollista.
Ei ole, linjasi muun muassa Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara Ylen Ykkösaamun haastattelussa.
– Jokainen neliösentti Suomea on puolustamisen arvoinen, vastasi puolestaan Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen Ylellä.
Vaattovaaran mielestä on harmillista, että aluepolitiikkaa puhutaan lauseilla, jotka eivät voi pitää paikkaansa.
– Tutkin kaupunkeja, mutta en halua lisätä keskustelua siitä, että maaseutua ei tarvita, tai että väestöä menettävien alueiden huolesta ei tarvitsisi välittää, hän sanoo Suomenmaalle.
Professori on seurannut huolissaan, miten esimerkiksi Yhdysvalloissa kaupungit ja maaseutu ovat kuin kaksi eri todellisuutta.
– Meillä ei tätä jakoa ole ollut. Meillä on koulutusmyönteistä, osaavaa ja viisasta väkeä eri puolilla Suomea.
Vaattovaara kuitenkin pelkää, että aluepolitiikasta syntyy areena populistisille puheenvuoroille myös meillä.
– Kysymys pitäisi olla, kuinka mahdollistamme hyvän elämän lähtökohdat erilaisten väestö- ja työpaikkakehitysten alueilla asuville ihmisille ja yrityksille.
– Olisi kiva, kun tässä pöydän ympärillä olisi väkeä, niin kuin joskus ennen, Ulla Haapsalo sanoo kaataessaan kahveja kuppiin kotinsa hirsiseinäisessä salissa.
Hänen sukunsa on asuttanut paikkaa jo 1700-luvun alkupuolelta saakka.
Maanviljelys on ollut suvun elinkeino halki vuosisatojen. Lehmiä oli silloinkin, kun Haapsalo syntyi 1960-luvulla. Kylässä oli koulu ja lapsia paljon. Naapureissa poikettiin tuon tuostakin.
Haapsalon veli piti tilalla sikalaa vielä 1980- ja 1990-luvuilla. Vuosituhannen vaihdetta kohti tultaessa siat laitettiin pois.
– Toiminta ei ollut EU:n myötä enää kannattavaa, Haapsalo sanoo.
Kouluakaan ei enää ole. Naapuritaloissa, kuten esimerkiksi Tylereillä, asuu lapsia, mutta ei enää samassa mittakaavassa kuin ennen.
– Kun joskus halusin näyttää lapsilleni lehmiä, täytyi ajaa 15 kilometriä ennen kuin niitä löytyi. Ajelimme pitkin teitä, ja surullisena totesin, että aha, nuokin ovat lopettaneet. Ja nuo ja nuo.
Mikään kuollut paikka Haapalanlahdenkylä ei kuitenkaan ole.
Uusia taloja nousee ja alueella asuu monia yrittäjiä. Haapsalon naapurissa on iso lihakarjatila. Kylän lapset käyvät koulunsa kilometrin päässä.
Suomalaisen maaseudun isossa kuvassa kylä onkin melkoinen poikkeus.
Kylät tyhjenivät koko maassa 1960- ja 1970-luvuilla, kun väki muutti kaupunkeihin tai Ruotsiin. Kyläkoulut saattoivat sinnitellä pidempään, mutta tähän päivään mennessä suurin osa niistäkin on suljettu.
Silloin syntyi keskustalaisten usein käyttämä periaatteellinen slogan koko maan pitämisestä asuttuna. Mutta onko sen käyttäminen enää järkevää?
– Eihän kukaan kai vakavissaan ole tarkoittanut, että joka neliökilometri olisi asuttu, sanoo pitkäaikainen keskustavaikuttaja, kansanedustaja Seppo Kääriäinen.
Konkaripoliitikko kertoo puhuneensa 1970- ja 1980-luvuilla siitä, että “maata on asuttava reunojaan myöten”. Hän on edelleen samaa mieltä.
– Luonnonvarojen hyödyntämisen kannalta. Toisekseen turvallisuutemme vuoksi. Ja sen takia, että ihmisillä pitää olla oikeus valita asuinpaikkansa.
Kääriäinen kuitenkin myöntää, että termien uudistamiselle olisi tarvetta.
– Meidän pitää mennä itseemme siinä mielessä, että kuvaamme hajautetun yhteiskunnan realistisesti.
Toisaalta Kääriäinen ei halua termikikkailulla hävittää alueellisen tasapainon ja tasa-arvon tavoitetta.
Valtion tehtävä on hänen mielestään huolehtia, että eri puolilla maata on tasavertaiset elämisen ja yrittämisen edellytykset.
– Kyllä ihmisten täytyy peruspalvelujen osalta olla kutakuinkin samalla viivalla. Tasavallassa sen täytyy olla tinkimätön tavoite.
Kääriäisen mielestä keskusta on ainoa puolue, joka selkeästi puolustaa hajautetun yhteiskunnan ajatusta. Hän mainitsee maakunnat esimerkkinä paikallisuuden korostamisesta.
Keskustan visiossa maakunnille annettaisiin nykyistä enemmän vastuuta oman alueen kehittämisestä.
Kyllä ihmisten täytyy peruspalvelujen osalta olla kutakuinkin samalla viivalla.
Seppo Kääriäinen
Yksi räväkimpiä keskustan aluepolitiikan arvostelijoita on kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen. Miten hän ajattelee koko Suomen asuttuna pitämisestä?
Vartiaisen mielestä tällaisten sloganien toistelu ylläpitää turhaa symbolitaistelua, jota yhteiskunnassa on jo muutenkin ihan riittävästi. Hän kaipaisi enemmän keskustelua poliittisista vaihtoehdoista.
Kokoomusedustajan mielestä yhteiskunnan pitää turvata perustoiminnot siellä missä ihmisiä asuu, mutta kohtuuden rajoissa.
Kenenkään ei pitäisi voida elää rajattomasti työttömyysturvalla, jos ei ole valmis muuttamaan työn perässä, Vartiainen korostaa.
– Koululaisia voi kuljettaa 30 kilometriä taksilla tai bussilla, mutta sata kilometriä on jo liikaa.
Vartiainen toteaa, että jos työikäinen väestö ja työvoima pienenevät, on matemaattinen mahdottomuus, että työllisyys kasvaa kaikkialla Suomessa.
Hän penää Suomeen joustavampia työmarkkinoita ja enemmän työperäistä maahanmuuttoa. Turvapaikanhakijoiden pitäisi päästä helpommin töihin.
– Todella moni maaseudun työnantaja on kertonut, miten vaikea on saada ihmisiä ihan kelpo töihin.
Kaupungistuminen on Vartiaisen mielestä kehityskulku, joka lisää kasvua, työllisyyttä ja hyvinvointia. Hän ei silti toivo, että kaikki suomalaiset muuttavat Helsinkiin.
– Haluan taistella sitä vastaan, että maaseutu ei autioidu, Ulla Haapsalo sanoo.
Kuin todistuksena siitä hän on perustanut hieronta- ja hyvinvointipalveluja tarjoavan yrityksen. Tarkoitus on tarjota myös konsultaatiota sote-sektorille.
Haapsalo on tehnyt pitkän uran julkisessa terveydenhuollossa. Hän uskoo vakaasti, että kysyntää riittää muuttotappioista tunnetussa Kainuussa jatkossakin.
– En osaa olla huolissani.
Entä sitten Haapsalon kotitilan tulevaisuus?
– En usko siihen, että tämä kylä kuihtuu. Täällä on hyvä olla, hän vastaa.
Omia lapsiaan Haapsalo ei aio patistaa muuttamaan maalle. Toinen lapsista tosin asuu Pohjois-Karjalassa, toinen Etelä-Suomessa.
– Jokainen saa valita oman polkunsa, niin minunkin vanhempani aikanaan sanoivat. Tänne silti palasin. Tytär on kovin kiinnostunut hevosista, joten ei sitä tiedä, mihin sekin johtaa, Haapsalo naurahtaa.
– Silti oletan, että yhteiskuntakin taistelee maaseudun autioitumista vastaan. Suomalaisten juuret ovat kuitenkin maalla, ja monet kaipaavat sinne.
On kuitenkin yksi asia, joka Haapsalon ja Tylereiden tilalla on toisin kuin monessa muussa paikassa. Kummankin pihalta näkyvät Vuokatin rinteet.
Sotkamo elää matkailusta. Kunnasta löytyy myös Terrafamen kaivos ja muuta teollisuutta. Se tuo myös Haapalanlahden kylälle uskoa siihen, että täällä voi selvitä.
– Kyllä minä tiedän sen hyvin, että meillä on onnekas tilanne. Monessa muussa paikassa ei voi tehdä samoin kuin täällä, Haapsalo sanoo.
Juhana Vartiainen uskoo, että juuri matkailusta voi kasvaa yksi maaseudun kasvavista toimialoista.
– Meillähän on työvoimapula Lapin matkailun esteenä, hän harmittelee.
Alan tarjoamia mahdollisuuksia on hänen mielestään hyödynnetty melko vähän suomalaisella maaseudulla. Vartiaisen mielestä olisi järkevää tehdä yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa.
– Pitäisi luoda luontoa ja maaseutua korostavaa skandinaavista brändiä.
Ovatko kaupunkien kasvu ja maaseudun elinvoimaisuuden kehittäminen sitten ristiriitaisia asioita? Tarvitseeko niitä edes asettaa vastakkain?
Professori Vaattovaara ei näe kaupungistumista uhkana maaseudulle. Päinvastoin hän näkee, että kaupungistuminen on monelta osin parasta, mitä maaseudulle on tapahtumassa.
Vaikka pienillä kylillä ei yksin olisi tulevaisuutta, ne voivat Vaattovaaran mukaan saada osansa isompien keskusten ympärille rakentuvasta elinvoimasta.
Traktorit vähensivät työvoiman tarvetta pelloilla. Nyt uudenlainen teknologia tarjoaa mahdollisuuksia myös maaseudulle.
Voittajia ovat Vaattovaaran mukaan sellaiset seudut, jotka tunnistavat omat vahvuutensa, tarttuvat uusiin mahdollisuuksiin ja liittoutuvat muiden kanssa.
– Ne voivat olla urheiluseuroja tai kuoroja, harrastetoimintaa, eläkeläisiä, yrittäjiä. Kyse on hyvin paljon myös ilmapiiristä ja tekemisen tavasta.
Seppo Kääriäisen mielestä keskustassa on viime aikoina korostettu uudella tavalla kaupunkiverkostojen merkitystä.
Se on konkariedustajan mielestä hyvä tie.
Seutukaupungit hän näkee merkittävinä kansantalouden iskukyvyn kannalta. Keskustalaisessa ajattelussa kaupunkiverkostoa ei kuitenkaan rakenneta vain 21 suurimman kaupungin varaan.
– Minusta se on aivan avainasia, että kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelusta voitaisiin irrottautua ja päästäisiin sellaiseen keskusteluun, jossa haetaan yhteistä hyvää.
Reportaasi on alun perin julkaistu Suomenmaan viikkolehdessä 14.9.2018. Lehden voit tilata täältä .