Nyt tuli Kulmunilta jäätävä kuitti Viron sisäministerille – keskustajohtaja julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan, jossa työskentelee postitonttuna Napapiirillä

Politiikka

Viime viikolla Viron sisäministeri Mart Helme aiheutti kohun viittaamalla Suomen uuden pääministerin työhistoriaan. Sanna Marin on työskennellyt kaupan kassana.

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni ottaa nyt joulun alla kantaa Helmen puheisiin. Kulmuni julkaisi sunnuntaina sosiaalisessa mediassa kuvan, jossa hän työskentelee Napapiirillä Joulupukin Pääpostissa tonttuna.

Kuvan saatesanoissa Kulmuni toteaa, että kaikki työ on tärkeää.

– Jokaisella meistä on ensimmäisiä kesätyöpaikkoja ja tehtäviä, joita on hoitanut opiskeluiden ohessa. Minun alkuaikojen työhistoriaa löytyy niin 4H:sta, Hesburgerista kuin Joulupukin Pääpostista, Napapiiriltä. Jokaisesta työtehtävästä nautin ja niissä viihdyin.

Kulmuni kertoo törmänneensä vanhaan kuvaan näin joulun alla sattumalta.

– Postitonttuna näki, millainen mahdollisuus matkailu on Lapille ja koko Suomelle. Työ oli kansainvälistä ja työpaikka ihana.

Lopuksi keskustajohtaja toivottaa kaikille joulumieltä ja muistuttaa, että vain työtä tekemällä Suomi nousee.

– Ollaan ylpeitä suomalaisesta työstä ja tehdään sitä edistäviä päätöksiä!