Neuvostoliiton kaatumisesta 30 vuotta – historian neljänneksi laajin valtakunta näki Stalinin terrorin, maailmansodan kauhut, kylmän sodan jännitteen ja kaatui talousongelmiin

Gorbatšovin uudistuspolitiikka ei lopulta auttanut korjaamaan suurempia valuvikoja
Historia

Neuvostoliiton lopullisesta hajoamisesta tulee kuluneeksi 30 vuotta. Virallisena lakkautuspäivämääränä on monesti pidetty tapaninpäivää, eli 26. joulukuuta 1991. Tuolloin Neuvostoliiton korkein neuvosto lakkautti itsensä. Tänään sunnuntaina on siis tämän tulkinnan mukaisesti hajoamisen virallinen 30-vuotispäivä.

Muita tärkeitä virallisia päivämääriä ovat 21. päivä, jolloin lakkautuspäätös tehtiin, ja 25. päivä, jolloin Neuvostoliiton johtaja Mihail Gorbatšov (s. 1931) erosi virastaan. Lopullisesti Neuvostoliitto lakkasi olemasta vuoden viimeisenä päivänä.

Neuvostoliitto, virallisesti Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto oli perustettu 30. joulukuuta 1922. Tätä ennen oli ollut olemassa Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen jälkeinen ja sisällissodan aikainen Neuvosto-Venäjä sekä muita neuvostotasavaltoja.

Vajaan 70 vuoden historiaan mahtui monenlaista vaihetta. Neuvostoliitto oli suurimmillaan 22,4 miljoonaa neliökilometriä laaja, ja asukkaita siellä oli parhaimmillaan, eli loppuvaiheessa 293 miljoonaa.

Laajuudeltaan Neuvostoliitto on historian neljänneksi suurin valtiokokonaisuus. Brittiläinen, mongolien sekä tsaarin Venäjän imperiumi olivat laajempia. Omana aikanaan valtio oli maailman laajin, mutta vasta kun 1931 Britannia antoi dominioilleen itsenäisen aseman.

Alkuvuosikymmeniä väritti Josif Stalinin hirmuvalta ja myöhempiä kylmän sodan vastakkainasettelu. Stalinin vainoissa 1930-luvun lopulla kuoli arviolta 20–30 miljoonaa ihmistä. Nälänhätää maassa kärsittiin useaan otteeseen, tunnetuimpana esimerkkinä ehkä Ukrainan nälänhätä, jossa kuoli jopa toistakymmentä miljoonaa ihmistä.

Toisessa maailmansodassa Neuvostoliitto koki sotaan osallistuneista valtioista määrällisesti suurimmat ihmismenetykset. Peräti 20–27 miljoonaa neuvostoliittolaista menetti henkensä. Tappiollinen alkusota kääntyi menestykseksi, ja Neuvostoliiton onnistui lujittaa sodan myötä otteensa itäisestä Euroopasta.

Kylmän sodan aikaan 1940-luvulta 1980-luvun lopulle Neuvostoliitto oli toinen kahdesta suuresta valtiosta, jotka olivat sekä suurimmat ydinasevallat että maailman ideologiset johtajat.

Kommunistinen Neuvostoliitto johti sosialistista itäblokkia, joka korosti valtiojohtoisuutta ja yhteisomistusta. Kapitalistinen Yhdysvallat nojasi markkinatalouteen ja vapaaseen kilpailuun. Suurvaltojen kylmä sota oli muutaman kerran lähellä äityä kuumaksi, kun ydinaseiden laukaisu oli vain yhden nopean päätöksen päässä. Kuuban kriisi 1962 lienee tunnetuin tällainen tilanne.

Liennytystäkin tapahtui etenkin 1950-luvulla Nikita Hruštšovin ollesssa Neuvostoliiton johtaja ja uudestaan 1980-luvun loppupuoliskolla Gorbatšovin kaudella.

Kylmän sodan loppuajan liennytystä ja Gorbatšovin uudistuspyrkimyksiä kuvaa hyvin tämä otos Yhdysvaltojen presidentin Ronald Reaganin (vas.) vierailusta Neuvostoliittoon vuonna 1988. Mihail Gorbatšov oikealla.

Gorbatšovin kausi oli Neuvostoliiton viimeisten henkäysten kausi. Talouden rakenteelliset ongelmat tulivat näkyville toden teolla, ja uudistustarpeita alettiin ymmärtää. 1970-luvulla Neuvostoliitto oli hetkellisesti kehittynyt taloudessaan Yhdysvaltoja paremmin, mutta kankeisiin kiintiöihin ja saneluun perustuvan suunnitelmatalouden ongelmat tulivat karulla tavalla esille 1980-luvulla.

Vaikka Gorbatšov aloittikin glasnost- ja perestroika- eli avoimuus- ja talousuudistukset, natisi Neuvostoliitto liitoksistaan liikaa pysyäkseen kasassa. Neuvostotasavallat julistautuivat itsenäisiksi yksi toisensa jälkeen vuoden 1991 aikana, ja korkein valta lipui Gorbatšovilta käytännössä Venäjän neuvostotasavallan presidentille Boris Jeltsinille (1931–2007).

Vanhoilliset kommunistit yrittivät vallankaappausta vielä elokuussa 1991, mutta yritys epäonnistui, ja sinetöi kommunistivallan kaatumisen.

Kommunismin romahdusta kuvaa hyvin kertomus ”viimeisen vanhan bolsevikin” viimeisistä hetkistä. Lazar Kaganovitš oli toiminut Stalinin rautatieministerinä sekä toisen maailmansodan sotilaskomentajana. Hän oli viimeinen elossa ollut merkittävä vallankumouksen ja Stalinin ajan poliitikko. 97-vuotias Kaganovitš seurasi heinäkuussa 1991 televisiosta Gorbatšovin ja Jeltsinin väittelyä. Vanhaan verrattuna oli omituista, että Neuvostoliiton johtaja ylipäätään osallistui julkiseen väittelyyn, ja lisäksi Jeltsin oli niskan päällä. Kotiapulaisen mukaan Kaganovitš totesi, että ”tämä on katastrofi”, jonka jälkeen hän kuoli.

Joulukuussa 1991 useampi sopimus sinetöi Neuvostoliiton hajoamisen. Jo marraskuun viimeisenä päivänä perustettu Itsenäisten valtioiden yhteisö oli neuvostotasavaltojen keskinäinen sopimus siitä, että Neuvostoliitto lakkaa olemasta ja uusi yhteisö on nimenomaan itsenäisten valtioiden yhteisö.

Neuvostoliiton perilliseksi jäi Venäjä. Yksinoikeuden perillisasemaan ovat tunnustaneet ulkovallat ja entiset neuvostotasavallat Ukrainaa lukuunottamatta.