Näkökulma: Aamupäivällä kansanedustajaehdokas ja puoliltapäivin lapsiasiavaltuutettu
Jokainen aikuinen suomalainen voi lähteä eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi, jos siltä tuntuu. Virkamiehellekin tämä suodaan, mutta viranhaltijana hänen täytyy pystyä pitämään erillään oma virkatoimi ja se ehdokkuus.
Tästä näkökulmasta entisen lapsiasiavaltuutetun Maria Kaisa Aulan Twitter-kysymys nykyiselle lapsiasivaltuutetulle ja eduskuntavaaleihin osallistuvalle Tuomas Kurttilalle on oleellinen:
Miten pitää erillään roolit riippumattomana lapsiavaltuutettuna ja puolueen eduskuntavaaliehdokkaana, siinäpä pulma.
Aulan kysymys on pohtimisen arvoinen. Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää painottaa, että ehdokkuus kuuluu perusoikeuksiimme, mutta virkamiehen virkatehtävien ja ehdokkuuden välillä täytyy olla selkeä ”palomuuri”.
Eli virkamies ei voi esimerkiksi mainostaa oman viranhoitonsa ohessa: olen muuten ehdolla näissä vaaleissa, jos kiinnostaa? Yksinkertaisimmillaan siis: viranhaltija ei voi virka-ajalla käydä vaalikampanjaansa.
Virkamiehiä on pyrkinyt ja päässyt eduskuntaan ennenkin ilman ongelmia. Professori Mäenpää arvelee, että ongelmat ja esimerkiksi virkamiesroolin ja virkatyön sekoittumiset ovat tapahtuneet mahdollisesti kuntavaaleissa, ja niistä on selvitty esimiehen puuttumisella alaisensa lipsumisiin.
Lapsiasiavaltuutetun rooli on toisenlainen. Sitä tehdään julkisuudessa omalla persoonalla ja käytännössä 24 tuntia päivässä.
Eli miten saada kuulijat ymmärtämään, että nyt puhun eduskuntavaaliehdokkaana – en lapsiasiavaltuutettuna tai toisin päin? Miten rakentaa tähän väliin sellainen palomuuri, ettei kukaan pääse sitä kyseenalaistamaan?
Kurttila kertoi Helsingin Sanomille , että aikoo jättäytyä pois maaliskuun alussa lapsiasiavaltuutetun tehtävistä vaalien ajaksi. Kurttilan ratkaisu on oikeansuuntainen, mutta hänen olisi ollut tyylikkäämpää jättäytyä sivuun heti ilmoitettuaan ehdokkuudestaan.
Lapsiasiavaltuutetun nimittää valtioneuvosto, ja poliittinen kytkös on tässä mielessä aina olemassa. Nimityksen jälkeen valitun on omalla toiminnallaan osoitettava riippumattomuutensa, eli ettei esimerkiksi ole hallituksen käsikassara.
Professori Mäenpään mukaan riippumattomuus tarkoittaa, ettei kukaan voi ohjailla tai määräillä lapsivaltuutettua valvontatoimessaan, vaan hän hoitaa sen itsenäisesti.
Puolueettomuusvaatimus ei edellytä sitä, etteikö voisi olla jonkin puolueen jäsen. Puolueettomuus on osoitettava tehtävien hoitamisessa.
Esimerkiksi Aula toimi kolme kautta keskustan kansanedustajana, ja syksyllä 2005, pari vuotta eduskuntauran jälkeen, hänet valittiin ensimmäiseksi lapsiasiavaltuutetuksi.
Aula kirjoittaa Twitterissä, että hän pyrki omassa toiminnassaan välttämään leimautumista ”keskustalaiseksi” lapsiasiavaltuutetuksi.
Aulan seuraaja Kurttila on puolestaan menossa vastakkaiseen eli hän pyrkii demareiden riveissä eduskuntaan lapsiasiavaltuutetun virasta.
Kurttilan ehdokkuus voi johtaa siihen, että hänen kannanotottonsa nähdään ehdokkuuden myötä korostetusti demariuden värittämänä ja toisaalta perustellutkin näkemykset voidaan sivuuttaa lyömällä niihin demarileima.
Ehkä kaikki menee hienosti eikä mitään ongelmia tule. Mutta vaarana on, että uskottavuus ja lapsiasiavaltuutetun julkisuuskuvan riippumattomuus vaarantuvat. Kyse ei ole Kurttilan henkilöstä, vaan ylipäätään lapsiasiavaltuutetusta uskottavana toimijana, lasten etujen puolustajana.
Joka tapauksessa näissäkin ratkaisuissa on tärkeintä miettiä ensimmäiseksi lasten etua.
Teksti on päivitetty kauttaaltaan sen jälkeen, kun Tuomas Kurttila kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa jättäytyvänsä maaliskuun alussa sivuun lapsiasiavaltuutetun tehtävistä eduskuntavaaliehedokkuuden vuoksi.