Ministeri Taviolta merkittävä Business Finland -päätös
Politiikka
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps.) mukaan innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin ulkomaantoiminnot ja työntekijät siirretään ulkoministeriön alaisuuteen. Hän kertoi asiasta tänään tiedotustilaisuudessa.
Selvityshenkilö päätyi päätöksen pohjaksi tehdyssä raportissa erilaiseen ratkaisuun. Raportissa hän suositteli Business Finlandin ulkomaantoimintojen siirtämistä osakeyhtiöön.
Myös muun muassa lukuisat kansainvälistä kauppaa tekevät suomalaisyritykset ovat kannattaneet osakeyhtiömallia.