Ministeri myönsi: Neuvostoaikainen kapasiteetti "kulutettu loppuun"
Neuvostoliiton aikana rakennetut sähkölaitokset sekä sähkönsiirtoon liittyvä infrastruktuuri ovat kipeästi lisärahoituksen tarpeessa, sanoo Venäjän energiaministeri Sergei Tsivilev.
Vladivostokissa järjestetyssä talousfoorumissa puhunut Tsivilev totesi Newsweek-lehden mukaan, että neuvostoaikainen infrastuktuuri on pitkälti ”kulutettu loppuun”.
Tsivileviltä kysyttiin tilaisuudessa, kuinka Venäjän kaukoidässä sijaitsevat alueet selviävät syksyn ja talven aikana, mikäli niille ei voida taata luotettavia energiatoimituksia.
Ministerin mukaan infrastruktuuria ei ole voitu modernisoida eikä ylläpitää rahoituksen niukkuuden vuoksi.
Tsivilev kertoikin, että kaukoidässä sijaitsevia alueita on luokiteltu ”korkean riskin” alueiksi mitä tulee sähkön toimitusvarmuuteen. Viranomaiset pyrkivät esimerkiksi varmistamaan lämpövoimalaitosten toiminnan kaikissa olosuhteissa. Lisäksi alueille on tuotu polttoainevarastoja.
Jopa Venäjän presidentti Vladimir Putin myönsi 5. syyskuuta, että joillakin Venäjän alueilla ja asutuskeskittymissä kärsitään sähköpulasta.
Putinin mukaan alueilla joudutaan nyt odottamaan uusien sähkölaitosten rakentamista, jotta monet teolliset hankkeet pääsivät etenemään. Presidentti kertoi, että Venäjän kaukoitään suunnitellaan muun muassa ydinvoimaloiden rakentamista.