Ministeri Jari Leppä on Antinmäellä isäntä, mutta ministerinä renki – ja hänellä on uusiin säädöksiin liittyvä pysyväisohje virkakunnalle
Maa- ja metsätalousministerin työhuone Senaatintorin laidalla Hallituskadulla on suuri ja pramea.
Jari Leppä, 59, on edelleen vaikuttunut huoneestaan, vaikka on työskennellyt siellä jo reilut puolitoista vuotta.
– Mielestäni tämä on hienoin ministerihuone, pääministerillä on melkein yhtä hieno, hän myhäilee.
Lepän tytär Aleksandra, 7, rakastui myös siihen ensimmäisellä vierailullaan pian isänsä ministerinimityksen jälkeen. Tyttö oli tuolloin 5-vuotias.
– Hän kysyi, voitaisko sopia, että sitten kun et enää ole ministeri, voisit kuitenkin pitää tämän työhuoneen, Leppä kertoo nauraen.
Leppä nousi ministeriksi eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajan pallilta. Hallituskauden puolivälissä jokainen puolue otti yhden ministerin lisää. Keskustassa Kimmo Tiilikaisen raskas salkku jaettiin.
Lepän mielestä on uskomatonta, että Tiilikainen hoiti yksin maatalous- ja ympäristöministerin salkkuja kahden vuoden ajan.
– Asioita pitää tietysti kokeilla, mutta mahdoton tehtävä se oli. Kyllä tässä yhdessäkin salkussa hommaa riittää.
Ministerin työpöydällä on pahvinen nimikortti, jossa lukee isäntä. Hän otti sen huvikseen talteen illalliskutsuilta.
– Vaikka oikeasti on niin, että Antinmäellä olen isäntä, mutta ministerinä vain renki.
Leppä, hänen vaimonsa Katriina Leppä ja Aleksandra asuvat Antinmäen tilalla Pertunmaalla Koirakiven kylässä. Lypsylehmiä on noin 70.
Lisäksi Lepät harjoittavat muun muassa metsätaloutta. Tila on ollut samalla suvulla vuodesta 1539 lähtien.
Leppä saa eniten palautetta ruuantuotannon kannattavuusongelmasta. Ministeri myöntää, että asia ei ole edennyt kuten hän itse haluaisi. Ruuantuotannon kustannukset nousevat jyrkemmin kuin tuottajahinnat.
Viljelijät ovat jääneet kaikkein heikoimmalle, kun voima elintarvikeketjun sisällä on valunut yhä enemmän kaupalle.
– Ja kauppa käyttää tämän täysin hyväkseen, Leppä harmittelee.
Teollisuudenkin pitäisi määrittää hintatasonsa ja tuotekehityksensä niin, että viljelijä saisi ansaitsemansa palkan.
– Ketjun sisällä on epäluottamusta, joka jähmettää toimintaa, ministeri summaa.
Viljelijälle on Lepän mukaan jäänyt luu käteen, kun ulkomailta tuleva ruoka pannaan hintakilpailussa samalle viivalle kotimaisen ruuan kanssa.
– Halutaan kilpailla hinnalla eikä laadulla, vaikka kotimainen ruoka on aivan eri tuote kuin ulkomainen.
Leppä myöntää, että ruoka on monille kallista käytettävissä oleviin varoihin nähden, ”mutta näin halpaa se ei ole ollut koskaan”.
Hallitus paransi periaatepäätöksellään kotimaisen ruuan asemaa julkisissa ruokahankinnoissa.
Nyt valtion hankinnoissa täytyy ottaa huomioon ympäristön kannalta hyvät viljelymenetelmät, eläinten hyvinvointi ja terveys sekä elintarviketurvallisuus. Kuntia tähän ei voi pakottaa, mutta Leppä lähestyi kaikkia kuntapäättäjiä kattavalla tietopaketilla.
Vastaavan reilun pelin luominen elintarvikemarkkinoille ei ole ollut yhtä helppoa. Tilanteen vakavuutta korostavat kaksi peräkkäistä huonoa satovuotta.
Elintarvikemarkkinoiden toimivuuteen puuttuminen on ollut vaikeaa etenkin siksi, että hinnanmuodostuksessa julkisia tietoja ovat vain tuottajahinta ja kuluttajahinta.
Siksi Leppä laittoi vireille uuden elintarvikemarkkinalain, joka tuli voimaan vuoden alussa. Leppä sanoo lain lisäävän avoimuutta ja poistavan epäterveitä toimintatapoja.
– Laki ei ole mikään nopea ratkaisu, mutta se vaikuttaa siihen, millaisia sopimuksia jatkossa tehdään ja millaisia kauppaehdot ovat.
Elintarvikemarkkinalain myötä Suomeen saadaan uusi viranomainen, elintarvikemarkkinavaltuutettu, joka valvoo kaupankäyntiä ja jolle voi kertoa epäkohdista.
– Ylivertaista ostajavoimaa ei jatkossa pysty käyttämään sellaisten ehtojen asettamiseen, että viljelijä tai teollisuus ovat puun ja kuoren välissä.
Lihansyönnin vähentäminen on yksi keino, jolla maailma voi taistella ilmastonmuutosta vastaan.
Leppä kuitenkin uskoo, että suomalaiselle, eettisesti kestävälle kotieläintuotannolle on yhä kasvava tarve.
– Meillä eläinten lääkintätarve on pieni ja kasvuhormonit kiellettyjä. Tilavaatimukset ovat reilut moniin muihin maihin verrattuna, sioilla on saparot ja kanoilla nokat. Se on meille itsestäänselvää, mutta kaikkialla se ei ole sitä, Leppä huomauttaa.
– Olemme ehdottomasti maailman kärkeä ja eturivin toimijoita.
Leppä innostuu kertoessaan, miten maaseutuun liittyvät ammatit ovat nimenomaan tulevaisuuden aloja.
– Olen entistä vakuuttuneempi siitä, mitkä suomalaisen maatalouden, ruuantuotannon, biotalouden ja metsätalouden vaikutusmahdollisuudet ovat.
Millaista Suomen metsäpolitiikka sitten on ilmaston kannalta, se onkin tuhannen taalan kysymys.
Monien tutkijoiden mukaan metsien hakkuusuunnitelmista johtuva hiilinielujen pieneneminen vesittää muut päästövähennykset. Mutta tosiasia on myös se, että pitkällä aikavälillä fossiilisten polttoaineiden korvaaminen metsäenergialla tuottaa ilmastohyötyjä.
Puurakentaminenkin on ilmastoteko. Sahatavaraksi valmistetut puutuotteet varastoivat hiilen useimmiten vuosikymmeniksi. Sellusta sen sijaan valmistetaan pääosin kartonkia ja paperia, joiden hiilisisältö vapautuu ilmakehään nopeasti.
Lepän mielestä tärkeintä metsäpolitiikassa on se, että Suomessa metsät kasvavat enemmän kuin niitä käytetään.
– Metsien käyttö on ilmastoteko sinällään, ja erityisesti se, että metsiä hoidetaan hyvin, koska kasvava metsä sitoo hiiltä.
– Puulla korvataan fossiilisia raaka-aineita, sitähän koko biotalous on. Sitten mukaan tulee kiertotalous, jossa tuotteet kiertävät mahdollisimman pitkään. Tämä jos mikä on ylisukupolvista ajattelua.
Metsästystä harrastava ministeri ehti työkiireistään huolimatta kaataa viime syksynä hirven, komean 12-piikkisen sonnin.
– Oman seurueen jahdissa, omalta maalta, itse omin pikku kätösin tekemästäni tornista. Siinä oli kaikki asiat kohdallaan.
Leppä on päästänyt tänä syksynä päiviltä myös pihamaalleen tulleet kahdeksan supikoiraa ja yhden ketun. Hän ottaa usein Aleksandran mukaan hirvi- ja peurapassiin. Hän haluaa opettaa tyttärelleen erätaitoja, koska on itsekin oppinut ne vanhemmiltaan.
– Lapsilta ei tarvitse peitellä luonnollisia asioita. Karjatilallammekin tapahtuu kaikkea, siellä synnytään ja siellä kuollaan.
Lapsille ei kuitenkaan ei pidä tuputtaa elämän totuuksia, Leppä lisää.
– He ovat hyvin nohevia ja valikoivat itse, mitä haluavat tietää.
Leppä opettaa tyttärelleen, että saaliseläimiä kunnioitetaan ja ne hyödynnetään hyvin.
– Pakkohan hirviäkin on ampua, muuten meillä olisi valtavat tuhot metsissä ja liikenteessä. Supikoira puolestaan on älytöntä vauhtia lisääntyvä vieraspeto, jota on pakko vähentää.
Leppä muistuttaa, että supikoira saalistaa esimerkiksi maassa pesiviä lintuja.
Vuosi sitten syksyllä Aleksandra seurasi tarkkaan, kun isä suolisti hirven. Hän kyseli puoliksi hirven sisällä olleelta isältään joka työvaiheessa, mitä hän tekee.
Seuraavana päivänä tyttö oli päivähoitoryhmänsä kanssa vierailemassa metsästysseuran majalla. Lapset saivat halutessaan mennä katsomaan, kun jahtiporukka suolistaa hirven.
Hoitopäivän päätteeksi vanhemmille kerrottiin Aleksandran ihmetelleen, miksi hommaan tarvittiin niin monta miestä.
– Meidän isi tekee tuon yksin, tyttö oli sanonut jahtimiehille.
Sukupolvien jatkumo maatiloilla on Lepän mielestä hieno asia. Antinmäen tilakin on muuttunut vuosisatojen varrella valtavasti.
Eri sukupolvet ovat tehneet kuhunkin aikaan sopivia asioita, mutta jokainen on vienyt tilaa uudelle vuosikymmenelle.
– Uskon, että näin tulee tavalla tai toisella tapahtumaan tyttärenikin kohdalla. Hän ratkaisee sen sitten, Leppä sanoo.
Ministerin työ ei ole opettanut Leppää ymmärtämään viljelijän kohtaamaa byrokratiaa.
– Olen yrittänyt kaikkeni, jotta hallinnollisen taakan keventäminen on keskeisessä roolissa tässä työssä koko ajan. Minulla on pysyväisohje virkakunnalle: aina, kun uutta säädöstä tehdään, pitää kysyä miksi, ja miten se vaikuttaa tiloihin.
Leppä saapui iltapäivällä Suomenmaan haastatteluun Kesärannasta ministeriryhmän kokouksesta. Työpäivä alkoi kello 6.45. Leppä arvioi sen päättyvän tavanomaiseen aikaan noin kello 21.
Ministeri joutuu lunttaamaan kalenteristaan, mitä seuraavana päivänä on ohjelmassa. Auto tulee hakemaan häntä Kauhavalle kello 5.30.
– Hektisyyttä osasin tässä työssä odottaa, mutta jos joku on yllättänyt, niin ulkomaanreissut. Niitä on tosi paljon, viikoittain.
Leppä ehtii viettää kotona vähemmän aikaa kuin kansanedustajana, mutta pyrkii siihen, että viikossa olisi ainakin yksi vapaapäivä.
– Kotona ollessani tytär kysyy joka ilta, olenko paikalla aamupalalla. Yhteinen ruokahetki on erityisen tärkeä.
Ministeri Jari Lepän haastattelu on julkaistu alunperin Suomenmaan viikkolehdessä 30.11.2018. Lehden voit tilata täältä .