Ministeri Haatainen: Koronasta kärsiville yrittäjille voidaan jälleen maksaa työmarkkinatukea

Koronakriisi

Yrittäjien työmarkkinatuen poikkeussäännöksiä tullaan jatkamaan koronarajoituksien vuoksi. Hallitus tekee työttömyysturvalakiin muutoksen, jonka mukaan yrittäjälle voidaan jälleen maksaa työmarkkinatukea, vaikka koko yritystoiminta ei lakkaisi.

Asiasta kertoi työministeri Tuula Haatainen (sd.) hallituksen koronaministerityöryhmän kokouksen jälkeen tiedotustilaisuudessa.

Työmarkkinatukea voidaan maksaa tammi-helmikuulta sekä takautuvasti siltä ajalta, kun laki ei ollut voimassa eli viime vuoden joulukuun alusta lähtien.

Haataisen mukaan alustava arvio on, että muutos lisää työttömyysturvamenoja 12 miljoonaa euroa kuukaudessa.

Esitys on määrä antaa mahdollisimman pian.