Millaisen hinnan Vladimir Putin haluaa aselevosta?
Yhdysvaltain johdolla valmisteltuun Ukrainan sodan aselepoon ja sen ehtoihin odotetaan tänään lisää selvyyttä, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin käyvät puhelinkeskustelun. Trump oli ennen puhelua toiveikas siitä, että johtajat voisivat löytää puhelussa ratkaisun taisteluiden päättämiseksi.
Puhelu on jatkoa viime viikkoina kiivaana jatkuneelle diplomatialle. Viime viikolla Ukraina ja Yhdysvallat löysivät Saudi-Arabiassa yhteisymmärryksen 30 päivää kestävän aselevon ehdoista. Aseleposuunnitelmaa koskevassa yhteisjulistuksessa ei mainittu alueluovutuksia, mutta Trump kertoi ottavansa Putinin kanssa puheeksi myös ”omaisuuden jakamisen”.
Saudi-Arabiassa saavutetun neuvottelutuloksen jälkeen Ukraina-neuvotteluissa roolia ottanut Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff kävi Venäjällä esittelemässä suunnitelmaa. Putin sanoi kannattavansa periaatteessa ajatusta aselevosta mutta lisäsi, että hänellä on edelleen runsaasti vakavia kysymyksiä ehdotuksen toimeenpanosta ja että hän haluaisi keskustella niistä Trumpin kanssa.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on syyttänyt Venäjää siitä, ettei se halua lopettaa hyökkäyssotaa. Zelenskyin mukaan Venäjä haluaa itselleen vahvemman aseman sotilaallisesti ennen mahdollista aselepoa.
Myös useat läntisen maailman johtajat, mukaan lukien Suomen presidentti Alexander Stubb, ovat Zelenskyin tapaan suhtautuneet epäillen Putinin todelliseen haluun päättää sotatoimet.
– Putin ei hae aselepoa, tulitaukoa tai rauhaa. Hänen perustavoitteensa, eli Ukrainan itsenäisyyden, suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden hävittäminen, ei ole muuttunut mihinkään, Stubb kommentoi STT:lle lauantaina.