Mies otettiin kiinni Tampereen eilisestä ampumisesta
Yksi mies on otettu kiinni Tampereen eiliseen epäiltyyn ampumiseen liittyen, kerrotaan Sisä-Suomen poliisilaitokselta STT:lle.
Rikoskomisario Ari Luoto Sisä-Suomen poliisista kertoo, että epäilty jäi kiinni ilmoitusten perusteella. Poliisi ei toistaiseksi kerro tarkempia tietoja epäillystä tekijästä.
Miestä epäillään laittomasta uhkauksesta, vaaran aiheuttamisesta ja ampuma-aserikoksesta. Alustavat rikosnimikkeet voivat vielä tarkentua tutkinnan edetessä.
Poliisi sai eilisiltana kymmenen aikoihin ilmoituksen epäillystä henkilöstä aseen kanssa ja ampumisesta Koskipuistossa Tampereen ydinkeskustassa. Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut tilanteessa eikä aseita löytynyt tapahtumapaikalta.
Tapahtumien tarkempi kulku ei toistaiseksi ole poliisin tiedossa. Vielä ei myöskään ole tiedossa se, oliko kyseessä oikea ase.
Tapauksen tutkinta jatkuu tänään epäillyn kuulusteluilla. Lisäksi poliisi tavoittelee tapauksen todistajia.