"Metsäteollisuuden toimintaympäristö heikkenee huolestuttavasti" – Hoskonen vaatii kehysriihestä välittömiä toimia kierteen katkaisemiseksi

Kehysriihi

Stora Enson ilmoitus Veitsiluodon tehtaiden lakkauttamisesta tuli järkytyksenä kansantaloutemme ennestään vaikeaa tilannetta pahentamaan, keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen toteaa.

– Metsäteollisuus on ollut Suomelle kasvun ja hyvinvoinnin moottori viimeisen sadan vuoden ajan. Se on ollut koko vientiteollisuutemme runko ja monen muun tuotantoalan vauhdittaja. Nyt tämä kehitys on murtumassa ja tarvitaan välittömiä toimenpiteitä tämän vaarallisen kierteen katkaisemiseksi, Hoskonen sanoo tiedotteessa.

Hoskonen katsoo, että uusiutuville metsätuotteille on luvassa vahvaa nousua, vaikka paperin käyttö vähenee.

– Suomen joutumista sivuun maailman johtavana metsäteollisuusmaana ei saa jäädä sivusta seuraamaan. Jotta tilanne käännetään voitoksi, on hallituksen puoliväliriihessä tehtävä päätös vientiteollisuutemme merkittävästä kilpailukykypaketista.

Hoskosen mukaan ”väärin perustein tehty turpeen alasajo” vie jalostuskelpoista kuitupuuta polttoon kiihtyvällä vauhdilla, vaikka hallitusohjelmassa se nimenomaan kielletään.

– Huoltovarmuus on nyt vaarassa. Metsäteollisuuden toimintaympäristö heikkenee huolestuttavasti. Myös koko ajan kiihtyvät vaatimukset metsien käytön uusista rajoituksista ja suojeluhankkeista heikentävät metsätalouden ja metsäteollisuuden toimintamahdollisuuksia. Näin ei voi jatkua, eduskunnan ympäristövaliokuntaa johtava keskustaedustaja paaluttaa.

Vientiteollisuuden kilpailukyky tarvitsee välittömästi puoliväliriihestä selvät päätökset nopeista korjauksista, Hoskonen sanoo.

– Tukipaketteja tarvitaan, mutta teollisuuden toimintaympäristön mureneminen on pysäytettävä heti. Väyläverkolle tarvitaan selvät lisäpanostukset kuljetusten helpottamiseksi, kannustavia veropäätöksiä uusille metsäteollisuus- ja kotimaisen energian investoinneille.

– Vihreä siirtymä ei voi olla metsäteollisuuden siirtymistä Suomesta naapurimaihin ja kotimaisten energiaraaka-aineiden korvaamista tuontihakkeella, Hoskonen toteaa.