May pitää kiinni vallankahvasta Britanniassa, huolet EU-erosta ilman sopimusta lisääntyivät

Upin Juha Jokela odottaa EU:n tutustuvan huolella Britannian uuteen brexit-linjaukseen
Britannia

Britannian pääministeri Theresa May ei näyttänyt hätkähtävän kahden avainministerin eroja vaan johti tiistaina hallituksen kokousta uudessa kokoonpanossa.

Mayn asema on kuitenkin epävarma, ja lähipäivät näyttävät, ryhdytäänkö konservatiivipuolueessa kampeamaan häntä pois pääministerin paikalta.

Epäluottamusäänestyksen järjestämiseen vaadittaisiin puolueessa 48 kansanedustajat tuki, Mayn syrjäyttämiseen peräti 159:n.

–  Jos May voittaisi luottamusäänestyksen, uutta haastetta ei välttämättä ihan heti voida masinoida ja May saisi joksikin aikaa työrauhan, arvioi ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista.

Hänen mukaansa mittelö brexit-linjasta Britannian hallituksessa oli jo pitkään odotettavissa.

Osapuolilta oli ehkä järkevää löydä kortit pöytään nyt eikä vasta siinä vaiheessa, kun erosopimuksesta äänestetään parlamentissa.

Maylle ei ole Jokelan mukaan toistaiseksi ilmaantunut varteenotettavia seuraajia pääministeriksi, ellei eronnut ulkoministeri Boris Johnson sellaiseksi nouse.

Britannian hallitus kertoi tehostavansa valmisteluja sen varalle, että brexit toteutuu ensi keväänä ilman mitään sopimusta. Jokelan mukaan myös EU:n puolelta tällaiseen mahdollisuuteen suhtaudutaan vakavasti.

Ero ilman sopimusta nollaisi kaiken aiemmin sovitun, myös vajaan kahden vuoden siirtymäajan.

Britannian ja EU:n kanssakäyminen muuttuisi ensi keväänä kertarysäyksellä dramaattisesti.

Toinen lähipäivien aihe on EU:n vastaus torstaina julkaistavaan paperiin Britannian tulevasta EU-suhteesta.

Tavoite osittaisesta pysymisestä sisämarkkinoilla on vastoin EU:n periaatteita, mutta Jokela odottaa unionin ensireaktiosta maltillista.

– Luulen EU:n tutustuvan paperiin tarkasti ja pohtivan, olisiko siinä jotain tulevien neuvottelujen pohjaksi.

Osapuolten neuvottelut jatkuvat maanantaina.

Jokela muistuttaa, että lokakuuksi kiirehdittävän brexit-erosopimuksen on tarkoitus olla oikeudellisesti sitova, mutta siihen liitettävät kirjaukset tulevan suhteesta raameista ovat enemmänkin poliittisia tavoitteita.

Britannian EU-suhteesta on tarkoitus neuvotella toden teolla vasta eron jälkeen siirtymäaikana.

Uudet parlamenttivaalit tai kansanäänestys ovat Jokelan mukaan Britanniassa vielä toistaiseksi epätodennäköisiä vaihtoehtoja.

Tilanne voi toki muuttua nopeasti, kuten on nähty.

Britannian EU-eron on tarkoitus astua voimaan jo maaliskuun lopussa.

– Tämän jälkeen mahdollisen kansanäänestyksen kysymys pitäisi muotoilla uudelleen, eli pitäisikö Britannian liittyä EU:n jäseneksi, Jokela sanoo.

Lisäksi brittien brexit-kannat eivät ole kyselyiden mukaan merkittävästi muuttuneet, joten uuden äänestyksen tuloksestakaan ei olisi takuita.