Mauri Pekkarinen tuimana komission lehmänkaupasta: Päätös on uskomaton

EU

Europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen (kesk. / Renew Europe) antaa ruusuja ja risuja EU-komissiolle, joka on taksonomialistallaan hyväksymässä ydinvoiman ja maakaasun vihreän energian joukkoon.

– Ydinvoiman osalta uutinen on tervetullut. Ydinvoima ei tuota hiilidioksidipäästöjä. Sen sijaan on uskomatonta, että samalla maakaasu auktorisoitaisiin kestävän rahoituksen positiivisella leimalla, Pekkarinen hämmästelee Suomenmaan blogissaan.

Myös elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on kummeksunut maakaasun pääsyä vihreälle listalle.

Pekkarinen huomauttaa, että maakaasu on vahvasti fossiilinen polttoaine, jolla tuotettu energiayksikkö aiheuttaa 60 prosenttia hiilen päästöistä.

– On tosiasia, että ydinvoima on esimerkiksi Ranskalle, niin kuin myös Suomelle, tärkeä. Fossiilinen kaasu on tärkeä muun muassa Saksalle ja itäisen EU:n maille.

– Tällä lehmänkaupalla komissio kuitenkin vetää uskottavuuttaan koko vihreältä siirtymältä, europarlamentaarikko sivaltaa.

Pekkarinen toteaa, että komission kaavailut joutuvat entistä oudompaan valoon, kun muistetaan, että päästötön bioenergia rajattiin aikaisemmin kestävän rahoituksen ulkopuolelle.

– Suurten sopiessa päästötön muuttuu päästöttömäksi ja päinvastoin!